Japani 2013. Käsikirjoitus ja ohjaus: Kore-eda Hirokazu. Tuotanto: Kaoru Matsuzaki, Hijiri Taguchi. Kuvaus: Mikiya Takimoto. Leikkaus: Kore-eda Hirokazu. Pääosissa: Masahiro Fukuyama, Machiko Ono, Lily Franky, Yoko Maki, Keita Ninomiya, Hwang Sho-gen, Jun Kunimura, Kirin Kiki, Isao Natsuyagi, Jun Fubuki. Kesto: 120 min.
Valitako oma biologinen jälkeläinen vaiko lapsi, jonka kanssa on viettänyt kuusi vuotta yhdessä ja johon on kiintynyt? Tätä monimutkaista kysymystä tutkii japanilaisohjaaja Kore-eda Hirokazu viisaassa elokuvassa, joka sai viime vuonna Cannesissa juryn erikoispalkinnon.
Menestyvä uraohjus Ryota Nonomiya (Masahiro Fukuyama) treenaa poikaansa huolellisesti tokiolaisen huippukoulun sisäänpääsyhaastattelua varten. Hän ei siedä silmissään luovuttajia, ulkoinen pärjääminen on elämän a ja o. Ainoa lapsi, 6-vuotias Keita (Keita Ninomiya) pärjää hyvin isänsä ja äitinsä Midorin (Machiko Ono) iloksi. Royotan pilkuntarkkaan ”kasvatusmissioon” tulee kuitenkin mutka, kun lääkärintarkastuksessa käy ilmi etteivät hän ja Midori ole Keitan biologisia vanhempia: vastasyntyneet pojat ovat vaihtuneet kuusi vuotta aiemmin sairaalassa.
Leppoisat puodinpitäjät Yudai (Franky Lily) ja Yukari (Yoko Maki) ovat puolestaan kasvattaneet omanaan Ruysei-poikaa (Hwang Sho-Gen). He ovat köyhiä mutta onnellisia, Yudai mieluummin leikkii ja hassuttelee kolmen lapsensa kanssa kuin raataa töissä. Topakalla vaimolla on selvästi sananvalta, toisin kuin perinteiseen rooliin mukautuneella Midorilla. Sosiaalisesti erilaiset vanhemmat ja heidän lapsensa tutustuvat vähitellen, eikä ongelmilta vältytä. Mutta kumpi on lopulta tärkeämpää, yhdessä vietetty aika vai geneettinen perimä? Mikä lapsissamme on ”omaamme”, entä milloin on liian myöhäistä muuttua?
Kore-edan käsikirjoitus on tarkkaan mietitty ja rytmitetty, täynnä merkityksellisiä yksityiskohtia. Ihmiset ja heidän välisensä suhteet – miehen ja vaimon, isän ja pojan, äidin ja tyttären – rakentuvat ymmärrettäviksi ja kokonaisiksi. Kiinnostavan kehyksen tarinalle tarjoaa japanilainen (shintolais)kulttuuri, jonka ytimessä on yhteys isovanhempiin, niin eläviin kuin kuolleisiin.
Ohjaaja saa lapsi- ja aikuisnäyttelijöistään irti vivahteikkaat roolisuoritukset. Kotimaassaan fanihysteriasta nauttiva pop-tähti Masahiro Fukuyama on nyttemmin keskittynyt näyttelemiseen, ja hyvä niin. Hän tekee eleettömyydessään liikuttavan pääosasuorituksen miehenä, joka tahtomattaan on päätynyt toistamaan oman isänsä virheet.
Vuodenkiertoa seuraava elokuva liikkuu hektisestä Tokiosta syrjäisemmän Maebashin kaupungin jokimaisemiin. Se on näkemyksellinen tutkielma yksilöistä perheen osina sekä niistä taakoista, lukoista ja muista henkisistä perinnöistä joita saamme vanhemmiltamme ja siirrämme lapsiimme. Haikeaan teokseen sopivat taustalla helisevät Bachin Goldberg-muunnelmat.