Isänsä hyväksikäyttämä Marlene kertoi vuosien kärsimyksestä EVS:ssä – lue järkyttävä haastattelu tästä

Hyväksikäyttö alkoi Marlenen ollessa vain 9-vuotias. Hän tuli raskaaksi useita kertoja ja synnytti isälleen lapsen vain 17-vuotiaana. Lokakuun lopulla isä tuomittiin Oulun käräjäoikeudessa kahdeksan vuoden vankeuteen ja maksamaan nyt 26-vuotiaalle naiselle korvauksina 45 000 euroa. 

Alla EVS:ssä kokemuksistaan kertoneen Marlenen haastattelu kokonaisuudessaan.

Hyväksikäyttö alkoi kun olit 9-vuotias. Sinä olit pieni lapsi. Mikä on ensimmäinen muistikuvasi?

– Ensimmäinen muistikuva siitä on se, että kun isä oli yötöissä ja minulla oli sellainen olotila, että halusin katsoa lastenohjelmia yöllä. Isä tuli aamuyöstä, kun olin jo nukahtanut ja herätteli (minua) aika varovasti. Siinä sitten hän päätti käyttää minua hyväksi.

Sinulle on tehty lukuisia abortteja, ensimmäinen kun olit 11-vuotias. Mitä ajattelit kun heräsit nukutuksesta sairaalassa?

– Ensimmäinen ajatus oli, että voi ei, tapoin lapsen. Se oli siihen aikaan, kun olin saanut pikkusisaruksia ja muistin, miten äiti odotti lasta. Kun näki ultrasta sen sikiön, se oli aika raskas (asia) pienelle tytölle. Se tuntui tosi pahalta.

Miten asiaa käsiteltiin sairaalassa?

– Eihän sitä käsitelty oikein mitenkään. Heräsin nukutuksesta ja itkin kun en osannut muuta. Siinä ei kenelläkään noussut sellaista ajatusta, että olisi tullut edes keskustelemaan tai kertomaan. Sain enemmänkin vain katseita, että mitä ihmettä sinä teet täällä. Että tämä ei ole sinun paikkasi.

Miltä tuntui, kun jäit asian kanssa yksin.

– Pelottavalta, pahalta. En osannut sanoa tai reagoida mitenkään sellaiseen tilanteeseen.

Oikeuden mukaan yhdyntöjä oli noin yhdestä kolmeen viikossa. Milloin tajusit, että tämä on väärin?

– Se tuli vasta, kun minulla oli vähän vanhempia kavereita, kun olin isompien kanssa. Ajattelin, että en osaa leikkiä enää edes barbeilla tai liikkua oman ikäisten kanssa, kun minua ahdisti ajatus siitä, mitä tapahtuu isän kanssa yömyöhään.

– Kun kaverit olivat yläasteella ja ymmärsivät, yhtäkkiä tuli se, että tämä ei olekaan ihan normaalia. Eikä siitä pystynyt puhumaan kavereille, kun se häpeä mikä siinä tuli oli aivan hirveää. Ajattelin, että joka ikinen ihminen, joka katsoo minua tietää, että mitä tapahtui. Halusin myös suojella vanhempaani. En uskaltanut ajatella, että mitä hän tekee minulle on väärin.

Sanoitko hänelle koskaan, että se mitä sinä teet minulle on väärin?

– Sanoin aika monta kertaa. Kysyin häneltä ensin, että miksi. Siihen ei tullut muuta vastausta, kuin että minä rakastan sinua. Ajattelin, että okei, se on siis sinun vastauksesi.

Kotonasi asui kaiken tämän ajan myös toinen aikuinen. Tiesikö äitipuolesi hyväksikäytöstä?

– Sitä en tiedä. Se johtuu varmaan siitä, että en ole keskustellut asiasta hänen kanssaan. Toisaalta hän on ollut myös sen verran sairas, että hän on ollut enimmäkseen lääkkeiden vaikutuksen alaisena ja lääkkeet ovat olleet siihen aikaan olleet tosi vahvoja. Tietääkö hän, sitä en tiedä.

Olet ollut koulutyttö. Koulussa on opettajia ja terveydenhuolto. Olet ollut tekemisissä sosiaalitoimen kanssa ja käynyt neuvolassa. Miksi et kertonut hyväksikäytöstä aikuisille?

–  Se, että menisi kertomaan aikuiselle sellaista asiaa omasta vanhemmastaan – ensinnäkin tulee se tyrmistys, että onko se edes totta. Isä teki sen verran paljon hyviä asioita muille ihmisille ja piti huolta omasta reviiristään, että kukaan ei nähnyt mitä hän teki minulle. Hänelle oli helpompi ajautua tilanteeseen, jossa hän pääsi sanomaan, että tyttöni ei ole ihan kunnossa ja normaali – että hän saattaa välillä puhua valheita. Tuli sellainen olo, että kuka minua uskoo. Se oli minun sana hänen sanaansa vastaan.

Kysyikö kukaan koskaan sinulta, mitä on tapahtunut?

– Ei. Ei kukaan.

Miten se on mahdollista?

– Se johtuu ehkä siitä, että olen tällainen positiivinen. Osaan vetää sellaista roolia, että kaikki on hyvin ja hymyillen mennään. Että kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu. Oli varmaan aikuisillekin vaikea ymmärtää sellaista asiaa, että se saattaisi olla minun oma isä.

Miten hyväksikäyttö vaikutti sinuun?

– Se raastoi sisältä päin. Päivä päivältä tuli sellaisia oloja, että en kuulu tähän maailmaan ollenkaan. Että kuka minua voisi uskoa. Joskus oli hetkiä, että teki mieli vetäistä viinapullo ja lääkkeitä ja mennä sillä tavalla.

– Se häpeä, jonka tällainen asia tuo on aivan suunnaton. Vaikka se ei olekaan minun kannettavana, kun on lapsi, ajattelee, että minun pitää kantaa vastuu isäni teoista ja pitää suuni kiinni. Reaktiot olivat kuitenkin aikalailla näkyviä. Masennusta, mielisairaalaan jouduin.

– Olin siihen aikaan ehkä 13. Muistan, että olin niin humalassa, että minut jouduttiin viemään ambulanssilla vatsahuuhteluun. Sanoin siellä, että en jaksa tätä enää, että se mitä isä minulle tekee on väärin. Se taas vedettiin ja käännettiin niin, että tämä tyttö ei ole ihan normaali jos se yrittää itsemurhaa alkoholilla. Minut pamautettiin mielisairaalaan.

Synnytit 17-vuotiaana isäsi pojan, joka on kehitysvammainen. Mitä aiot kertoa pojallesi hänen isästään

– Erittäin hyvä kysymys. Se on sellainen erittäin vaikeaa, että miten saan hänelle sen kerrottua, kun minun oli itsellekin vaikea saada se asia päähäni. Se on minun kuitenkin tehtävä. Jokaisen kuuluu tietää, kuka on hänen vanhempansa. Se on tosi tärkeää. Työstän sitä vielä ja pyrin siihen, että olen mahdollisimman rehellinen pojalleni.

Isäsi tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi vankilaan. Ensikertalaisena hän istuu vain puolet ajasta. Hänet määrättiin maksamaan sinulle korvauksia yhteensä 45 000 euroa. Hän käytti sinua seksuaalisesti hyväksi yhdeksän vuoden ajan. Mitä olet mieltä tästä tuomiosta?

– Siihen tuomioon minä en puutu. Meillä on erikseen laki-ihmiset, jotka hoitavat sitä.

– Ei ole sellaista rangaistusta – se on minulla kuitenkin koko loppuelämäni päässä. Herään aamulla siihen. Kun menen nukkumaan, muistan sen. Että se on sinun oma vanhempasi ei helpota asiaa yhtään. Lapsen kuuluisi saada omalta vanhemmaltaan tuki ja turva.

– En edes osaa sanoa, mikä olisi sellainen maksimirangaistus, johon uhri olisi tyytyväinen. Sen voin sanoa, että ei se ole uhrille helppoa, koska jos se on oma vanhempi, siinä on yhteyttä omaan vanhempaan. Kun lähdet kertomaan, kuinka moni sua kuuntelee? Tämä asia on niin monessa kodissa tabu. Jos sanot jollekin, että minun isäni on hyväksikäyttänyt minua, ensimmäinen reaktio on, että häh, mitä sinä puhut. Se on mielestäni väärin, koska tarvitsemme apua. Se ei ole meidän vika, mitä vanhempi tekee. Se on vanhempi, jonka pitäisi ohjata lasta.

Mistä olet saanut rohkeuden puhua asiasta?

– Tämä tulee siitä, miten olen elämässäni katsonut asioita.

– Mikä loukkasi eniten oli se, kun syyskuussa oli ensimmäinen oikeudenkäynti. Valmistin itseäni siihen todella paljon. Kun kävelin oikeussaliin, minulle tuli olo, että herranen aika, mitä teen täällä. Minä menin paniikkiin ja muistan vain, kun pyörryn. Se oli perheelleni ja ystävälleni aivan kauheaa, koska he eivät olleet koskaan nähneet minua sellaisessa tilanteessa. Se oli se päivä, kun sanoin, että nyt loppuu – että tätä asiaa ei enää pimitetä.

– Heillä ei ollut edes rohkeutta tuoda isääni minun eteeni, vaan minun piti nousta kotiani oman lapseni viereltä ja lähteä selvittämään asiaa, jossa syyllinen ei ole edes paikalla. Minut passitettiin kotiin ilman mitään oikeutta. Huomasin, että vaikka suojeltaisiin meitä uhreja, minusta tuntuu, että tekijät sen suojelun saavat, kun (oikeudenkäynnit) pidetään ovien takana.

– Jos asia salataan 60 vuodeksi, kukaan ei tiedä siitä mitään. Vaikka itse uhrina puhuisit, ei ole mitään mikä todistaa. Saat hullun merkin, että puhutko sinä edes totta.