Ex-Jehovan todistajaa peloteltiin lapsena – Oman pojan kärsimykset viimeinen pisara

Eeva-Liisa Pirttinen tunsi aina olevansa erilainen.

– Tiesin sen ihan pienestä lapsesta asti, koska en saanut mennä syntymäpäiväjuhliin, en saanut viettää joulua enkä mennä kavereiden kotiin ellen vienyt Vartiotorni-lehteä mukana. Kavereiden luona piti saarnata. Sehän ei ollut kavereiden äideille ja isille mieleen. 

Koulukavereita nähtiin lähinnä välitunneilla. Ulkopuolinen maailma oli pelottava paikka.

– Meitä peloteltiin, että ulkopuolella ihmiset eroavat, heille tulee aviottomia lapsia ja he ovat rikollisia. Puhuttiin demoneista ja saatanan hyökkäyksistä. Piti pysyä hyvin kilttinä ja noudattaa kaikkia ohjeita. Sitten pääsee paratiisiin ja kaikki menee hyvin, Pirttinen kertoo ohjelmassa.

– Ainahan meille opetettiin, että olemme parempia. Meillä on tällainen valtava, upea totuus kaikesta. Olemme parempia ja pelastumme. 

Maailmanloppu jäi tulematta

Jehovan todistajana Eeva-Liisa Pirttinen eli kuplassa, joka oli kuin Pohjois-Korea.

– Se on loistava vertaus. Minua ei pakotettu mihinkään, mutta tarjottiin vain yksi vaihtoehto. Silloin elettiin niin lopunaikaa.

Jehovan todistajat uskoivat maailmanlopun tulevan vuonna 1975.

– Siitä puhuttiin tosi paljon. Olin tietysti nuori silloin, vasta 13-vuotias. Kouluja ei saanut käydä, opiskellakaan ei kannattanut. Ei yksinkertaisesti kannattanut panostaa tähän maailmaan, koska se tulee tuhoutumaan.

Maailmanloppua ei tullut silläkään kertaa.

– Se oli hirveän hämmentävää. Ihmiset syyllistettiin sanomalla, että te olette hirveän hätäisiä. Lapseni sanoi mainiosti, että äiti minkä takia kaikki sanoo, että se paratiisi tulee huomenna. Se huominenhan oli jo, Pirttinen hymyilee.

Vaarassa oma henki ja lapsen terveys

Jehovan todistajien mukaan taivaaseen pääsee 144 000 ihmistä. Muiden toiveena on päästä maan päälliseen paratiisiin.

– Tämä tuntuu nyt absurdilta. Silloin, kun olin sisällä kuplassa mikään ei tuntunut absurdilta. Ei saanut epäillä, ei voinut, ei halunnut epäillä.  

45-vuotiaana Eeva-Liisa oli raskaana, mutta kaikki ei ollut hyvin.

– Tilanne oli katastrofaalinen. Minut vietiin pillit huutaen Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Oli kaksi vaihtoehtoa. Otan verta ja lapseni saa olla ja kasvaa. Olin  27. viikolla raskaana.

– Jos en ota verta, lapsi on saman tien otettava sektiolla pois, koska muussa tapauksessa kuolen. Minulla ei ollut mitään selviytymismahdollisuuksia. Tilanne oli niin paha, Pirttinen muistelee. 

Jehovan todistajat kieltäytyvät verensiirrosta.

– Verensiirtokielto on ehdoton. Minut oli niin aivopesty siihen, etten pystynyt näkemään mitään muuta. Lääkäri sanoi, että lapsesi jäävät orvoiksi. Lapsellasi on paremmat mahdollisuudet jäädä henkiin kuin sinulla.

– Minä vain sanoin, että ei. En voisi elää sen jälkeen. En pääsisi paratiisiin. Minut erotettaisiin. En tiedä, mitä kaikkea pelkäsin. 

Lopullinen ero yhteisöstä

Dramaattiset tapahtumat sairaalassa olivat kuitenkin lopullinen niitti. Eeva-Liisa päätti jättää Jehovan todistajat.

– Kyllä se oli se, mitä pienelle pojalleni tapahtui synnytyksen yhteydessä. Tajusin, ettei voi olla sellaista Jumalaa joka vaatii, että äidin on kuoltava ja lapset jäävät orvoksi tai lapseni kärsii vakaumukseni takia. En voi uskoa tällaiseen Jumalaan ja tällainen uskonto ei ole minun juttuni.

– Hyvä ystäväni on pappi, joka kysyi, mitä sinä sait. Hän pani minut miettimään asiaa sen jälkeen, kun olin kovin ahdistunut poikani kohtalosta ja siitä kuinka sairas hän oli. Sanoin, että sain sairaan lapsen. Todellakin järjetön päätös ja silloin tajusin, että lähden vetämään tästä.

Vanhat ystävät karttavat

Eeva-Liisa Pirttinen erosi Jehovan todistajista viisi vuotta sitten. 

– Seurakunta ilmoitti minut erotetuksi. Sinä päivänä loppui kaikki yhteydenpito. Kukaan ei enää halunnut olla kanssani tekemisissä. Turenki on pieni paikkakunta. Menen kauppaan ja edessä ja takana on Jehovan todistaja. He menevät toiseen kassajonoon.

– Ihmiset, joiden kanssa olen syönyt ja juonut ja ollut samassa kahvipöydässä tai ulkomailla niin yhtäkkiä olen ilmaa tai minua ei ole olemassakaan. Olen joku niin paha.

Uskalla kyseenalaistaa

Eeva-Liisa Pirttinen ei enää usko Jumalaan.

– En pysty. Minulla on hyvin uskontovastainen ajatus tällä hetkellä. En halua sitoutua mihinkään enkä kuulua mihinkään. Haluan säilyttää vapauden.

Kuinka kiihkeä uskovainen voi muuttua näin paljon? Eeva-Liisa miettii oliko loppupelissä edes uskovainen.

– Se oli varmaan tapa. Minut oli opetettu, kasvatettu ja vaadittu tekemään näin. Menin kuin robotti eteenpäin.

Pirttinen kehottaa muita epäilijöitä ja lähtöä miettiviä hakemaan vertaistukea.

– Kysele, puhu, lue netistä. Netistä löytyy niin paljon aineistoa ja siellä on ryhmiä. Sanotaan, että totuus ei pala tulessakaan. Saahan sitä silloin epäillä. Miksi ei saisi ottaa selvää vastapuolen ajatuksista?