Mainos

19-vuotias suomalaisnainen havahtui laivahytissä, kun kolme tuntematonta miestä raiskasi häntä – sokista toipuminen kesti vuosia: "Yritin useamman kerran tappaa itseni"

3:58

19-vuotias nuori nainen oli laivaristeilyllä, kun hän joutui joukkoraiskauksen uhriksi. Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, hän kertoo tarinansa MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa. 

Nainen oli 19-vuotias, kun ystävien kanssa varattu laivaristeily muuttui painajaiseksi.

– Lasiini laitettiin varmaan jotain tyrmäystippoja tai jotakin, koska muistini katkesi aika pitkäksi aikaa. Kun muisti palaa, olen hytissä ja kolme miestä raiskaa minua, hän kertoo.

– Minua pelotti siinä kohtaa tosi paljon. Lamaannuin niin, etten pystynyt huutamaan.

Raiskauksen jälkeen nainen oli sokissa, eikä kyennyt toimimaan. Hän ei käynyt poliisin puheilla, eikä lääkärin tarkastuksessa.

– Syyllistin itseäni, enkä alkuun edes ymmärtänyt, että se oli raiskaus. Ajattelin, että itse aiheutin sen.

Hän hautasi kokemuksen sisimpäänsä ja toivoi sen unohtuvan.

– Päätin, että jatkan elämääni, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Tapaus johti uniongelmiin ja syömishäiriöön

Puolitoista vuotta kului yrittäessä jatkaa elämää normaalisti. Uniongelmat astuivat kuvioon ensimmäisenä.

– Nukuin vain pari kolme tuntia kerrallaan. Väsymys alkoi olla jo aika kova.

Jostakin oli saatava kontrollia, kun tuntui, ettei elämää voi hallita millään tavalla. Nainen alkoi vartioida syömistään ja liikkumistaan tiukoilla säännöillä.

Laihtuminen tuntui myös vaikuttavan kokemukseen naisena olemisesta, josta hän pyrki pääsemään eroon.

– Rinnat liittyivät siihen raiskaukseen voimakkaasti. Laihtuminen sitten vei naiseuttani ja kuukautisetkin jäivät pois, kun paino laski. Haluisin pukeutumisellanikin olla mahdollisimman epänaisellinen.

Avohoidon kautta osastohoitoon

Hoitoon hakeutuminen alkoi uniongelmista, jotka alkoivat olla sitä luokkaa, että ne haittasivat naisen opintoja.

– Sain niihin apua ensimmäisenä. Sitten myönsin, että syömisenkin kanssa oli ongelmia.

Syömishäiriötä hoidettiin aluksi avohoidossa, mutta tilanne vain paheni ja nainen turhautui, kun asian käsittely ei parantanutkaan hänen vointiaan. Mukaan tuli myös itsensä satuttaminen.

– Aloin viillellä itseäni. Käsittelin sillä ahdistusta aluksi, kun tuntui, että sain purettua sitä siihen. Kun ahdistus vain lisääntyi, yritin useamman kerran tappaa itseni.

Lopulta nainen oli osastohoidossa.

– Siellä uskalsin sanoa ensimmäistä kertaa, mitä oli tapahtunut. Hoitohenkilökunta suhtautui asiaan todella hyvin ja he lisäsivät rohkeutta puhua asiasta.

Hoito teki lopulta tehtävänsä ja valonpilkahduksia alkoi näkyä.

– Jossain kohtaa alkoi herätä sellainen toivonkipinä, että ehkä tämä ei olekaan tässä. Ajattelin, että jaksan vielä huomiseen ja sitten viikon päähän. Pikkuhiljaa se oma elämänhalu palasi sieltä. Ymmärsin myös, ettei keino hallita omaa elämäänsä tule syömisen kautta.

Tekijät eivät koskaan jääneet kiinni

Nainen teki tapauksesta rikosilmoituksen myöhemmin. Tekijöiden nimiä ei ollut tiedossa ja he eivät koskaan jääneet kiinni.

Asiaan kuulunut poliisikuulustelu sai naisen jälleen tuntemaan epävarmuutta ja syyllisyyttä.

– Ei kuulusteleva poliisi sitä varmaan tarkoittanut, mutta siinä kun on valmiiksi itseään syyllistävä olo, niin kysymykset siitä, mitä silloin on ollut päällä, tuntuvat syyllistävältä. Mutta pakkohan niitä on kysyä.

Nainen kävi myös muutaman vuoden ajan puhumassa ammatti-ihmisille siitä, miten heidän olisi hyvä kohdata uhrit ja minkälaista apua he tarvitsisivat.

– On oikeasti siinä läsnä, mahdollisimman neutraalina, mutta empaattisena, kuuntelee aidosti, eikä hoppuile siitä tilanteesta, nainen vinkkaa.

Raiskauksista puhutaan yhä uhria syyllistäen

Osa naisen tuttavista tietää, mitä hänelle on tapahtunut, eivätkä he syytä häntä tapahtuneesta.

Yhteiskunnan asenteissa törmätään hänen mukaansa silti edelleen uhrien syyllistämiseen ja hän toivoo, että keskustelu muuttaisi sävyään, eikä uhria syyllistettäisi siitä, miten hän on pukeutunut tai käyttäytynyt.

– Asiasta puhutaan ikään kuin nainen olisi itse ajanut itsensä siihen tilanteeseen jollakin tavalla. Toivoisin, että asiasta keskusteltaisiin tiedostaen, että se ei ole koskaan oikein.

– Onneksi nykyään tähän suuntaan ollaan menossa enemmän ja enemmän. Toivoisin, että myös ymmärrettäisiin, että se ei ole uhrille vain se hetki, kun se tapahtui, vaan se voi vaikuttaa todella monta vuotta ja vakavasti uhrin elämään.

Hän haluaa rohkaista raiskauksen uhriksi joutuneita.

– Se ei ole koskaan sen ihmisen vika, jolle se on tapahtunut. Haluan myös sanoa, että siitä on mahdollista päästä yli ja jatkaa elämäänsä ja saada täysin normaali elämä kaikilla tavoilla. 

"Kaikki on nyt enemmän kuin hyvin"

Nainen pääsi lopulta työelämään kiinni ja onnistumisen kokemukset motivoivat jatkamaan eteenpäin.

– Jaksamistani kyseenalaistettiin töissä, mutta oli tärkeää, että pysyin siellä sitkeästi.

Tällä hetkellä nainen on tyytyväinen elämäänsä.

– Matka on ollut pitkä ja raskas ja omalla tavallani toivon, ettei sitä olisi tarvinnut käydä. Mutta en olisi nykyiseen tilanteeseeni päätynyt, jos en olisi silloin kokenut niitä asioita. Kaikki on nyt enemmän kuin hyvin.

Haastateltava esiintyy jutussa nimettömänä omasta toiveestaan. 

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja