Brittiläisen perheen aamiaishetki sai odottamattoman käänteen, kun taustalla pyörineessä lastenohjelmassa näkyi jotain merkillistä.
Perheen isä kertoo syöneensä poikansa kanssa aamiaista, kun hänen huomionsa kiinnittyi Lelumaan Niksu -sarjan kohtaukseen. Kohtauksessa Niksu näkee hahmon, joka seisoo lampaan takana ja pitelee kiinni eläimen takapuolesta. Hahmon ilme on huolestunut ja viaton kohtaus saattaa tarkemmin katsottuna vaikuttaa melko epäilyttävältä.
Isä hämmästelee kohtausta Mirror-lehden haastattelussa ja kertoo sen yllättäneen hänet täysin.
– Sitä kesti noin viisi sekuntia. Viisi sekuntia se mies teki jotain tyystin hävytöntä lammasparalle, nimettömänä pysyttelevä isä kertoo.
Mies jakoi kuvan kohtauksesta myös Twitterissä.
– Noddy törmäsi tapahtumaan, joka vavisuttaa Lelumaata perustuksia myöten, kuvan yhteydessä kirjoitetaan.
Briteissä Noddy-nimellä tunnettu sarja perustuu Enid Blytonin 1940-luvulla luomaan hahmoon. Televisiosarjaa on esitetty Britanniassa jo vuodesta 1955 alkaen.