IS: Mies ajoi yli 200 km/h lasissa poliisin kameraan – oli päästä kuin koira veräjästä

Poliisin kameraan ylinopeutta ajaneen miehen auton rekisterikilvestä ei saatu selvää. Poliisi onnistui kuitenkin selvittämään epäillyn henkilöllisyyden ja mies myönsi teon kuulusteluissa, Ilta-Sanomat kirjoittaa verkkosivuillaan.

Ilta-Sanomat kertoo Kankaanpään poliisin selvittäneen lokakuun puolivälissä tapahtunutta törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista. Asia on nyt syyteharkinnassa.

Tapauksessa liikenteenvalvontakameraan tallentui ylinopeutta ajanut henkilöauto. Auton vauhti oli valtatie 23:lla, Venesjärven kohdalla 209 kilometriä tunnissa, kun nopeusrajoitus tiellä on 80 kilometriä tunnissa.

Ajoneuvon rekisterikilpi ei ollut luettavissa kameran kuvaamasta materiaalista, mutta poliisi sai silti selvitettyä epäillyn henkilöllisyyden.

– Poliisi selvitti sen ajoneuvon ja kasvokuvan perusteella. Ajoneuvo oli poliisin tiedossa muuta kautta ja kasvot näkyivät kuvassa selkeästi, tutkinnanjohtaja rikoskomisario Markus Laine sanoo Ilta-Sanomille.

– Epäilty kutsuttiin kuulusteluihin, joissa hän sitten myönsikin teon, Laine jatkaa.

Laine kertoi lehdelle myös, että poliisilla on lupa puuttua peliin, jos rekisterikilpi ei ole lukukelpoinen.

***

Mersukuski kääntyi törkeästi eteen – kolari vain senttien päässä 0:14

Lue myös:

    Uusimmat