IS: Hectorin perhettä uhkaillaan – "Isompi poika sujautti pommin näköisen esineen eteiseen"

Muusikkokonkari Hector on joutunut perheineen viikottaisen ilkivallan uhriksi.

Laulaja Heikki ”Hector” Harman, 68, perhettä piinataan ilkivaltaisesti, kertoo Ilta-Sanomat.

Hector kertoo artikkelissa olleensa noin vuosi sitten saapumassa kotiinsa Helsingin Käpylässä sijaitsevaan kotiinsa, kun hän näki nuorisojoukon puuhailemassa epämääräisiä.

Poikaporukka rakensi pesunestepommia.

– Puutuin asiaan lähinaapurin ominaisuudessa. Sanoin, että älkää tehkö tuota tai jos teette, menkää edes metsään, ettei ulkopuolisiin satu, Hector kertoo haastattelussa.

– Siinä oli yksi isompi kundi, joka alkoi revittelemään mulle Fuck-pohjalta. Muut pojat olivat selvästi sen komennuksessa.

Seuraavaksi isompi poika soitti Hectorin perheen ovikelloa. Laulajan vaimon mennessä avaamaan, poika sujautti pommin näköisen esineen eteiseen.

– Sama tyyppi on nyt aktivoitunut. Hän on käynyt soittamassa ovikelloamme ja kun avaan oven, pimeydestä kuuluu v*ttuilua ja tappouhkauksia. ”Et uskalla tulla tänne, nössö”, se sieltä huutelee, Hector kuvailee.

– Torstaina hän oli käynyt pihassamme. Auton takaikkuna oli lyöty paskaksi, pihan portti laitettu aivan palasiksi ja kaikki jouluvalot oli revitty alas.

Hector halusi tehdä asiasta julkisen, että poika saataisiin kiinni.

Bowien kuolema järkytti

Laulajakonkari muisteli taannoin MTV.fille tapaamistaan syöpään menehtyneen David Bowien kanssa.

– Kyllä olin ihan järkyttynyt, koska minut herätettiin puhelulla. Jostain mediasta soitettiin ja pyydettiin haastattelua asian tiimoilta ja sain silloin tämän uutisena suoraan sänkyyn, Hector kertoi.

– On se valtava menetys rock- ja popmusiikkimaailmalle yleisesti. Olen kokenut Bowien aika henkilökohtaisesti artistina. Häijytähän se tuntuu, mutta me ollaan tällaisia vanhoja äijiä, Bowieta kaksi kuukautta nuorempi Hector pohtii. 

Katso Hectorin videohaastattelu kokonaisuudessaan alta!


Lue myös:

    Uusimmat