Iranilainen naistoimittaja kampanjoi huntupakkoa vastaan

Masih Alinejad halusi toimittajaksi jo lapsena, ja syykin oli selvä.

– Kasvoin perinteisessä, uskonnollisessa kylässä Iranissa, missä ei ollut sukupuolten välistä tasa-arvoa. Minun oli käytettävä huivia, enkä saanut laulaa tai ajaa pyörällä, viettää haluamaani tavallista, jokapäiväistä elämää. En koskaan nähnyt mediassa naisten laulavan tai tanssivan. Aloin kirjoittaa näistä päiväkirjaani ja miettiä asioita, Alinejad kertoo puhelimessa. Taustalla kuuluu New Yorkin katujen hälinä: päiväkirjoista alkanut kirjoitusura ajoi Alinejadin lopulta kauas kotoa.

Halu saada Iranin hiljaisten ääni kuuluviin johti toimittajan uraan Teheranissa, missä Alinejad toimi politiikan toimittajana. Alinejad kertoo työskennelleensä freelancerina muun muassa uutistoimisto ILNA:lle. Työnantaja kannusti, mutta työ oli haastavaa. Alinejad on kertonut kohtaamastaan häirinnästä ja uransa vaikeuksista esimerkiksi brittilehti The Guardianin haastattelussa.

– Toimittajilla on Iranissa vaikeaa, olit sitten nainen tai mies. Mutta minä syyllistyin kahteen rikokseen, kun olin sekä nainen että toimittaja, Alinejad hymähtää.

– Sen sijaan, että kansanedustajat olisivat vastanneet kysymyksiini, minun käskettiin peittämään hiukseni huolellisemmin ja puhumaan hiljaisemmalla äänellä.

Alinejad ei hiljentynyt, vaan paljasti vuonna 2005 korruptioskandaalin Iranin parlamentissa, joka johti hänen nimeämiseensä persona non grataksi.

Vuonna 2008 Alinejad kirjoitti presidentti Mahmud Ahmadinejadia kritisoineen artikkelin, joka on sittemmin julkaistu myös Time-lehdessä. Alinejadin kirjoituksia opiskelijamielenosoituksen väkivaltaisesta tukahdutuksesta tai poliittisista teloituksista ei myöskään katsottu hyvällä, vaan hän kertoo joutuneensa oikeuden eteen ja lopulta lähtemään Iranista. Vaikeudet eivät päättyneet edes siihen.

– Virallinen media hyökkää toimittajaa vastaan henkilönä ja ottaa esiin sukupuoleni. Minua haukuttiin esimerkiksi rumaksi ankanpoikaseksi. He yrittävät tuhota maineeni. Isäni ei ole puhunut minulle enää viiteen vuoteen. Nyt asun kaukana, mutta joka kuukausi näen itseäni mustamaalattavan iranilaisessa mediassa, Alinejad suree.

– Tajusin, että nämä naiset tarvitsevat väylän, jota kautta he voivat ilmaista itseään, Alinejad muistelee. Niin syntyi Facebook-sivusto My Stealthy Freedom, joka näyttää iranilaisten varastettuja vapauden hetkiä: kuvia naisista ilman huntua, nuorista pareista käsi kädessä, tytöistä pitkissä hiuksissa. Iranin toiset kasvot, Alinejad toteaa.

Sivustolla on yli 748 000 tykkääjää, niin miehiä kuin naisiakin. Uusin kampanja on nimeltään My Forbidden Song, "Kielletty lauluni", jossa naiset uhmaavat huivikiellon sijaan laulukieltoa.

Alinejad puhuu kotimaastaan lämpöä äänessään ja muistuttaa haastattelun aikana, että haluaisi kirjoittaa kotimaassaan. Hän kuvaa tilannetta Iranissa kulttuuriseksi sodaksi ja toivoo solidaarisuutta vapaudenkaipuisille iranilaisille.

Charlie Hebdon tapaus järkytti Alinejadia. Iranissa henkensä voi menettää vitsailun takia ei terroristien, vaan valtion käsissä. Sivustollaan Alinejad on nostanut esiin esimerkiksi valokuvaaja Sohail Arabin, jota uhkaa teloitus sen tähden, että hän oli jakanut vitsejä profeetta Muhammedista Facebookissa.

– Vuonna 2005 ainakin kollegani saivat osoittaa tukea minulle. Nyt kuulin, että toimittajia, jotka olisivat halunneet osoittaa tukensa Charlie Hebdon kollegoilleen, oli estetty kokoontumasta. Nyt he eivät saa edes tuoda kukkia ja kynttilöitä.

Kuvat: All Over Press, kuvakaappaukset My Stealthy Freedom -sivustolta ja Masih Alinejadin Facebook -sivulta