Iran tuomitsi belgialaismiehen: 40 vuotta vankeutta ja 74 raipaniskua

Belgialainen tuomittiin muun muassa vakoilusta.

Uutistoimisto Reuters kertoo Iranin vahvistaneen tänään belgialaisen miehen 40 vuoden vankeustuomion. Miehelle annetaan lisäksi 74 raipaniskua, kertoo Reutersin mukaan puolivirallinen iranilainen uutistoimisto Tasnim.

Reuters uutisoi joulukuussa belgialaisen avustustyöntekijä Olivier Vandecasteelen tuomiosta, joka oli ensin pituudeltaan 28 vuotta. Tasnim kertoi vielä tiistaina tuomion olevan 28 vuotta, mutta korjasi tiedon myöhemmin 40 vuoteen.

Vandecasteele tuomittiin vakoilusta, yhteistyöstä Yhdysvaltojen kanssa Irania vastaan ja rahanpesusta. Hän on kiistänyt syytteet.

Joulukuussa Reuters kertoi, että Vandencasteele oli tuomittu kostoksi vankeusrangaistuksesta, jonka Belgia langetti iranilaiselle diplomaatille vuonna 2021.

Belgian oikeusministeri Vincent Van Quickenborne sanoi joulukuussa, että valtio pyrkii vapauttamaan Vandecasteelen kaikin keinoin. Belgia on toistuvasti sanonut, ettei 41-vuotiaan Vandencasteelen pidätykselle ole perusteita.

Lue myös:

    Uusimmat