Iran ja USA kehittivät riitoihin sunnajohtajan pidätyksestä

Iran pidätti tänään useiden terrori-iskujen suunnittelusta epäillyn sunnajohtajan. Maan viranomaiset väittävät, että pidätetyllä on yhteyksiä myös länsimaiden tiedustelupalveluihin, mutta Yhdysvallat tyrmäsi väitteet.

Sunnajohtaja Abdolmalek Rigin sanotaan johtavan Kaakkois-Iranissa salamyhkäistä Jundallah-sunniryhmää, joka taistelee maan shiiajohtoa vastaan. Hänet pidätettiin ilmeisesti lennolla Dubaista Kirgisiaan, mutta tarkempia yksityiskohtia ei kerrottu.

Sen sijaan iranilaiset kertoivat, että Rigi olisi vain vuorokautta ennen pidätystään vieraillut Yhdysvaltain sotilastukikohdassa Afganistanissa ja saanut sieltä afgaanipassin. Todisteeksi valtiollinen televisio esitti Rigistä kuvia, joiden sanottiin olevan tukikohdassa otettuja.

Yhdysvaltain virkamieslähteiden mukaan iranilaisten puheet Rigin vierailusta ovat täysin tuulesta temmattuja.

(MTV3 - STT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat