Applen uusin mobiilikäyttöjärjestelmä iOS 9 tulee saataville tänään. Käyttäjät saavat ilmoituksen iPhoneensa ja iPadiin, kun uusi versio on ladattavissa.
Apple on saanut uuden käyttöjärjestelmänsä mahtumaan aikaisempaa pienempään kokoon, joten se on ladattavissa myös 16 gigatavun tallennustilalla varustettuihin iPhone- ja iPad-malleihin. Uusi versio pyörii kaikissa laitteissa, jotka käyttävät iOS 8 -versiota. Näihin kuuluvat myös iPhone 4S ja iPad 2.
IOS 9 seuraa käyttäjän tapoja ja tottomuksia ja tarjoaa niiden perusteella kuhunkin ajankohtaan sopivia sovelluksia, tavoitteena aavistaa etukäteen mitä käyttäjä tarvitsee. Jos esimerkiksi kuuntelet tyypillisesti musiikkia joka aamu matkalla töihin, iPhone osaa ehdottaa musiikkisovellusta puhelimen lukitusnäytöllä. Laite voi myös ehdottaa lähistöllä olevista kiinnostavista paikoista.
IOS 9:n myötä iPhonella voi etsiä aikaisempaa tehokkaammin tietoa kolmansien osapuolten sovelluksista, esimerkiksi urheilutuloksia tai videoita.
Apple on lisännyt uusia ominaisuuksia sen omiin sovelluksiin. Muistiinpanot-sovelluksessa voi tehdä tarkistuslistoja ja luonnosteluja. Sähköpostisovellus tukee tiedostojen liittämistä. Kokonaan uusi sovellus on Uutiset, joka oppii käyttäjän kiinnostuksen kohteista ja esittää niiden perusteella käyttäjää kiinnostavia uutisia ja artikkeleja.
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää