Intialainen isä hurahti vuosikymmeniä sitten punaiseen aatteeseen – nyt vietettiin sangen erikoista perhejuhlaa: Kommunismi ja Leninismi kokoontuivat Sosialismin vihkimiseen

1:20
Videolla näkyy teemaan kuuluvaa erikoista hääkoristelua.

Intialaisista häistä tuli sensaatio somessa, kun erikoisia nimiä kantavat veljekset kokoontuivat yhteen. Mies nimeltä Sosialismi meni naimisiin kihlattunsa Mamta Banerjeen kanssa viime viikonloppuna Etelä-Intiassa. Hääkutsun saivat myös veljet Leninismi ja Kommunismi.

Intiassa ei ole ennenkuulumatonta nimetä lapsia vasemmistolaisuuteen liittyvien paikkojen tai poliittisten johtajien mukaan. Esimerkiksi veljesten osavaltiossa Tamil Nadussa on tällä hetkellä aktiivinen osavaltion pääministeri nimeltä M.K. Stalin, joka on nimetty Neuvostoliiton entisen johtajan Josif Stalinin mukaan.

Veljesten isä A Mohan kertoo poikalasten nimien perustuvan hänen omiin aatemaailmoihinsa. Isä osti itselleen television vuonna 1989, ja seurasi aktiivisesti uutisia maailmalta ja Neuvostoliiton jakautumisesta.

– Tuolloin uutisissa puhuttiin, että tämä on kommunistisen puolueen loppu eikä puolue pysty ylläpitämään itseään. Menin naimisiin vuonna 1991, kun vaimoni oli raskaana. Voimistaakseni uskoani siitä, että kommunismi säilyy maailmassa ihmiskunnan loppuun asti, annoin esikoiseni nimeksi Comunisam, Kommunismi.

Nimet vaikeuttaneet elämää

Poikien erikoiset nimet aiheuttivat aluksi perheelle jonkin verran ongelmia. Veljesten oli vaikeaa päästä kouluun sekä saada sairaalahoitoa nimiensä takia. Koulussa poikia pilkattiin ja he joutuivat selittelemään nimiään.

Isä A Mohan työskentelee tällä hetkellä Intian kommunistisessa puolueessa, ja veljekset ovat jatkaneet isänsä jalanjäljissä. Kaikki kolme ovat Intian kommunistisen puolueen jäseniä.  

Katso videolta ote häistä, joiden teema on nimien mukainen.

Videot

Uusimmat

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja