Täyteen ahdettu vankila syttyi tuleen – video Indonesiasta näyttää onnettomuuden murheelliset seuraukset: "Joitakin ruumiita on vaikea tunnistaa"

Indonesiassa useita kymmeniä on kuollut vankilassa syttyneen tulipalon vuoksi. Yllä oleva video paljastaa lohduttoman näyn.

Indonesiassa kuoli ainakin 41 ihmistä vankilassa syttyneessä tulipalossa keskiviikkona aamuyöllä.

– Ruumiiden kunto vaihtelee ja osa niistä on jo tunnitettu. Joitakin ruumiita on vaikea tunnistaa, paikallinen lääkäri kertoo.

Katso yllä olevalta videolta, millaista tuhoa kammottava liekkimeri sai aikaiseksi! 

Lisäksi noin 80 ihmistä loukkaantui palossa, joka tuhosi Tangerangin vankilaa pääkaupungin Jakartan lähellä.

Palo saatiin sammumaan aamuyön aikana.

Viranomaiset tutkivat tulen syttymissyytä. Palon arvioidaan saaneensa alkunsa oikosulusta.

Vankilan kapasiteetti oli ylittynyt kolminkertaiseksi

Tangerangin vankilassa oli palon syttyessä hieman yli 2 000 vankia. Määrä on yli kolme kertaa suurempi kuin mihin vankila on suunniteltu.

Ylikuormitus ja epähygieeniset olosuhteet ovat yleisiä Indonesian vankiloissa, joissa on yhteensä noin 270  000 vankia.

Indonesia on maailman suurin saarivaltio, Kaakkois-Aasian maassa on 270 miljoonaa asukasta.

Lue myös:

    Uusimmat