Iltalehti: Sipilä teki aloitteen Rinteen kaatamiskokouksesta – keskustan salaiset tekstiviestit vuodettiin

Iltalehden mukaan aloite Antti Rinteen kaatamiskokouksen kutsumisesta koolle tuli Juha Sipilältä. Iltalehti kertoo nähneensä puolueen sisäisen viestinvaihdon. 

Iltalehden tietojen mukaan entinen pääministeri Sipilä teki viime perjantai-iltana kello 19.52 aloitteen kaatamiskokouksen kutsumisesta koolle. 

Sitä ennen keskustalaisten suljetussa keskusteluryhmässä oli jaettu huolestuneita viestejä. 

– Nyt tulee jo rauhallisimmilta ja vakaimmilta keskustalaisilta viestiä, että luottamus Rinteeseen on mennyt, kirjoitti esimerkiksi lappilainen Markus Lohi

– Kyllä minullekin tullut viesti on pelkästään tätä. Onko meillä ryhmäkokousta ennen välikysymyskeskustelua, Sipilä puolestaan kysyi. 

– Lappu Lindtmanille. Jäätteenmäkeä muistaen, jatkaa taas Mikko Kärnä keskustelua.

Kärnä viittaa vuoden 2003 tapahtumiin, jolloin hallituksen kakkospuolue SDP painosti keskustalaisen pääministeri Anneli Jäätteenmäen eroamaan. Iltalehden mukaan Sipilän teko on poikkeuksellinen, sillä vielä keväällä hän oli yhdessä Rinteen kanssa neuvotellut hallitusohjelmasta.

Artikkelia muokattu 4.12.2019 kello 6.52: korjattu vuonna 2003 eronneen pääministerin nimi oikeaksi.

Lue myös:

    Uusimmat