Saksassa käydään kovaa väittelyä ilmastonmuutoksesta, mutta käytännössä kansa piut paut välittää: Lomalentoja varataan nyt ennätystahtia

Kaukomatkoilla käytettävien lomalentojen varausten määrä on kasvana tänä vuonna 30-50 prosenttia, kertovat saksalaiset matkanjärjestäjät.

Saksasta tehtiin viime vuosikymmeninä ja aina vuoteen 2012 asti enemmän ulkomaanmatkoja kuin mistään muusta maasta. Sen jälkeen Kiina ja Yhdysvallat ovat vaihdellen pitäneet ykkös- ja kakkospaikkoja. Saksa on pudonnut kolmanneksi.

Silti saksalaisia pidetään suhteellisesti edelleen matkustamisen maailmanmestareina. Viime vuonna tehtiin jälleen uusi ennätys. Viimeisimmän turismianalyysin mukaan kaksi kolmesta saksalaisesta pakkasi matkalaukun ja teki lomamatkan.

Kovasta ja osin hyvinkin kitkerästä ilmastonmuutoskeskustelusta huolimatta saksalaisten lentomatkailu kasvaa.

– Sekä keskimatkan että pitkän matkan lentojen yksityinen kysyntä kasvaa Saksan kaikilla lentokentillä, lentokenttäliiton toimitusjohtaja Ralph Beisel vahvisti hiljattain julkisuudessa.

Lentoliikenteen kasvu on kyllä kokonaisuudessaan hidastunut viime vuosina jonkun verran, mutta sitä selitetään ennen muuta suhdannesyillä. Liikematkoja tehdään lentäen vähemmän kuin aikaisemmin ja myös rahtilentojen määrä on vähentynyt. Yksityiseen kysyntään suhdanteet eivät ole vaikuttaneet.

Viime vuoden luvuistaan ja ensi vuoden varaustilanteesta kuluneella viikolla kertoneet saksalaiset matkanjärjestäjät korostavat olevansa erittäin tyytyväisiä kysynnän kasvuun. Ei vähiten siksi, että lentoyhtiöiden vaikeudet ja Boeingin 737 Max -koneiden lentokiellot ovat sotkeneet kuvioita.

Saksan viidenneksi suurimman matkanjärjestäjän Alltoursin mukaan kaukomatkojen eli käytännössä lentomatkojen varaukset ovat tänä vuonna kasvaneet Saksassa noin 30 prosenttia. Erityisen kysyttyjä olivat matkat Indonesiaan, Malediiveille sekä Thaimaahan. Niiden kohdalla varausmäärät kasvoivat Alltoursin mukaan 50 prosenttia.

Samanlaisia lukuja on kertonut myös Saksan markkinajohtaja Tui. Sen mukaan myös ensi vuoden varaustilanne näyttää hyvältä. Reipas kasvu jatkuu, vaikka myös saksalaisessa julkisessa keskustelussa lentomatkustajia on yritetty syyllistää ilmastonmuutoksesta.

Ruotsissa aivan toinen suunta

Monissa muissa Euroopan maissa lentomatkustaminen on ilmastonmuutoskeskustelun vuoksi vähentynyt. Esimerkiksi Ruotsissa lentäminen väheni jo viime vuonna ja samaan aikaan junamatkojen kysyntä kasvoi.

Sekä Tui että Alltours hyötyvät Thomas Cookin konkurssista. Vararikkoon ajautunut matkanjärjestäjä joutui perumaan kaikki ensi vuodella varatut matkansa. Alltours on jo ehtinyt ottaa tarjontaansa 90 prosenttia Thomas Cookin eksklusiivisesti markkinoimista hotelleista saksalaisten suosimissa kohteissa.

Yhä edelleen saksalaisten ylivoimaisesti suosituin lomakohde on kotimaa. Sen jälkeen tulevat Välimeren maat eli Espanja, Italia ja Kreikka.

Lue myös:

    Uusimmat