Ilkka Herola paljasti: oli hautaamassa mitalihaaveensa kesken hiihdon – "Tämä oli tässä"

Ilkka Herola nappasi uskomattomalla hiihdolla MM-hopeaa –"Ei ollut kuin voitettavaa" 4:11
Katso videolta Ilkka Herolan MM-hopeahaastattelu!

Yhdistetyn MM-hopeaa Oberstdorfissa ottanut Ilkka Herola paljastaa olleensa hautaamassa mitalihaaveitaan kesken 10 kilometrin hiihto-osuuden.

Normaalimäessä hypätyn mäkiosuuden jälkeen 13:ntena hiihtämään lähtenyt Herola oli kuronut kovalla aloituksellaan 1.01 minuutin takamatkansa reilun viiden kilometrin kohdalla umpeen. Kärkiryhmä oli tuolloin saavutettu.

– Oli aika selkeä homma, että (kärjessä) ei ollut vetomiehiä alkuun. Kaikki odottivat sitä, että loppuratkaisuun olisi mahdollisimman hyvät asetelmat. Se oli minun kannaltani hyvä asetelma, Herola kertasi.

Herola nousi kärkipoppooseen letkassa.

– Yksin ei olisi ollut mahdollista noin nopeasti hiihtää kiinni.

Kärki oli nopeasti kiinni, mutta kova aloitus varsin raskaassa kelissä tuntui samalla kintereissä.

– Olin puolen välin kohdalla aika varma, että tämä kisa oli tässä, että katsellaan, miten kauas tästä ehtii valua maaliin mennessä. Mutta täytyy sanoa, että varmaan oli tällä kertaa välinekin niin hyvä, että kun pääsin letkaan mukaan, pystyin palautumaan tosi hyvin.

Kärjessä paineltiin verkkaisesti ja Herolallakin oli hetki aikaa vetää happea. Suomalaistähti alkoi kuitenkin sittemmin lyödä tahtia. Herola sai hajotettua viimeisellä kierroksella porukkaa ylämäkeen, niin että vain Norjan Jarl Magnus Riiber ja Jens Lurås Oftebro.pysyivät kyydissä.

Herola osoitti olevansa sanojensa mukaisesti "ilmeisen hyvässä kunnossa".

– Viimeinen ylämäki tuli muihin verrattuna näköjään ihan hyvin. Siihen voi olla tosi tyytyväinen tuollaisen avauksen jälkeen.

"10 prosentin todennäköisyys"

Lajin supertähti Riiber voitti maailmanmestaruuden lyötyään Herolan loppukirissä, mutta suomalainen otti komeasti hopeaa ennen Oftebrota.

Moista tulosta harva uskalsi mäen jälkeen odottaa. Herola ei olisi itsekään mitalin puolesta siinä kohtaa roposiaan laittanut likoon.

– Tiesin, että se on mahdollista, mutta olisin ennen hiihtoa veikannut ehkä 10 prosentin todennäköisyyttä mitaliin.

– Aika seesteinen fiilis oli lähteä hiihtämään. Ei tuntunut sille, että tarvitsisi lähteä varmistelemaan mitään. Se saattoi olla tänään avainasemassa, Herola pohti.

Katso ylälaidan videolta Ilkka Herolan MTV Urheilulle antamat MM-hopeakommentit!

Oberstdorfin MM-hiihtojen päiväkohtaisen ohjelman näet tästä linkistä ja Suomen joukkueen tästä linkistä!

Lue myös:

    Uusimmat