Ilkasta ja Pohjalaisesta tulee Ilkka-Pohjalainen – päätoimittajaksi valtioneuvoston ex-viestintäjohtaja Markku Mantila

Maakuntalehtien Ilkka ja Pohjalainen uudeksi nimeksi tulee Ilkka-Pohjalainen. Yhdistynyt lehti ilmestyy ensimmäisen kerran 30. tammikuuta.

Ilkka-Pohjalaisen päätoimittajaksi on valittu Markku Mantila. Hän toimii tällä hetkellä yksikön päällikkönä Naton strategisen viestinnän osaamiskeskuksessa. Mantila aloittaa tehtävässään 27. tammikuuta.

llkka-Yhtymä ilmoitti maanantaina kahden maakuntalehden muuttamisesta yhdeksi mediabrändiksi.

–  Ilkka-Pohjalainen on vahva, moniääninen ja monipuolinen kahden maakunnan puolestapuhuja sekä painettuna että digitaalisena palveluna. Uudella yhdistyneellä medialla varmistamme laadukkaan paikallisen uutisoinnin ja mainostajien mahdollisuudet koko alueella, Ilkka-Yhtymä kertoi tiedotteessaan perjantaina.

"Aiempia lehtiä kokoluokkaa suurempi"

Mantilan toimittajanura alkoi Ilkka-lehdessä vuonna 1985 ja jatkui Turun Sanomissa ennen ulkoministeriön palvelukseen siirtymistä vuonna 1995. Mantila toimi päätoimittajana Pohjalaisessa vuosina 2002–2009 sekä Kalevassa 2009–2014. Lisäksi hän oli valtioneuvoston viestintäjohtaja 2014–2017.

–  Aiempia lehtiä kokoluokkaa suurempi, uusi maakunnallinen media saa Mantilan myötä päätoimittajan, jolla on myös vahvaa kokemusta median digitaalisesta muutoksesta. Tämä on erityisen tärkeää tilanteessa, jossa yli sata vuotta vanhojen maakuntalehtien täytyy uudistua turvatakseen vahvan alueellisen median toimintaedellytykset myös tulevaisuudessa, sanoo I-Mediat Oy:n hallituksen puheenjohtaja Timo Aukia.

Ilkan ja Pohjalaisen yhteenlaskettu kokonaislevikki oli viime vuonna oli 56 171 kappaletta ja kokonaistavoittavuus 260 000.

"Tällaista tarjotaan vain kerran elämässä"

Päätoimittajana aloittava Mantila sanoi tiedotustilaisuudessa, ettei olisi uskonut että palaa vielä journalismin pariin.

–  Kun tämä kontakti otettiin, tuli sellainen olo, että tämä on näitä tehtäviä, joita tarjotaan vain kerran elämässä. Siihen oli sitten helppo tarttua, Mantila sanoi.

–  Tämä on ilo, kunnia ja aikamoinen haaste, mutta minä tykkään niistä, hän jatkoi.

Tulevan päätoimittajan mukaan hänen tehtävänsä on huolehtia siitä, että lehti on tarpeellinen molemmissa maakunnissa ja että se on molempien maakuntien lehti.

–  Sen eteen tehdään töitä tästä päivästä lähtien, Mantila sanoi.  

Lue myös:

    Uusimmat