Ikimuistoiset isänpäivälahjat

Kuva: Lehtikuva
Kuva: LehtikuvaLehtikuva
Julkaistu 28.10.2009 14:07

Marraskuun toisena sunnuntaina on aika muistaa isää. Ainaisen solmion sijaan isälle voi antaa persoonallisen, hauskan ja takuulla mieleen jäävän lahja. Katso parhaat vinkit!

Pikkupojaksi jälleen

Miehet ovat pohjimmiltaan ikuisia pikkupoikia, ja isätkin innostuvat pitkälti samoista asioista kuin poikansa. Ilahduta isää vuoden kuumimmilla tietokonepeleillä!

Kuva: LehtikuvaKuva: LehtikuvaLehtikuva

Stockmannin tämän hetken myydyin peli Playstationille ja XBoxille on jääkiekkohitti NHL10 ja kärkikymmenikköön mahtuu myös futispeli FIFA10.

Mikäli isä kaipaa urheilun sijaan rock-tähden glamouria, ilahduttaa häntä takuulla Guitar Hero 5, josta löytyy 85 eri artistin hittiä.

Ulkonäöstään tarkalle

Moni päätyy valitsemaan isänpäivälahjaksi solmion, sillä muiden vaatteiden ostaminen on hankalaa. Entä jos ne eivät sovi? Tällaisessa tilanteessa lahjakortti on aina varma ratkaisu.

Kuva: LehtikuvaKuva: LehtikuvaLehtikuva

Stockmannilta kerrotaan, että tällä hetkellä muotia ovat boheemi tyyli ja etniset vivahteet. Solmion sijaan isälle voi ostaa vaikkapa kaulaliinan.

Miesten tuoksuista kuumin on Giorgio Armanin uutuustuoksu Attitude Extreme, jota kuvaillaan luonnolliseksi ja elegantiksi.

Lukutoukalle

Jos isää eivät tuoksut ja muoti kiinnosta, kirja on aina varma valinta. Akateemisen kirjakaupan myydyimpien teosten joukosta löytyvät muun muassa sellaiset uutuudet kuin Ilkka Remeksen Isku ytimeen ja Jari Tervon Koljatti.

Kuva: LehtikuvaKuva: LehtikuvaLehtikuva

Myös sarjakuvapuolella on uutuuksia isien mieleen. Uusin Viivi ja Wagner -albumi Kuinka kasvissyöjä kesytetään pureutuu parisuhteen ytimeen.

Myös tietokirjapuolelta löytyy mielenkiintoista luettavaa. Luonnontieteistä kiinnostuneelle sopii Richard Dawkinsin Maailman hienoin esitys – evoluution todisteet. Paljon kuohuttaneet elämäkertakirjat Paavo Haavikosta ja Pekka Herlinistä ovat myös takuulla koukuttavaa luettavaa.

Hemmottelua

Isäkin kaipaa hemmottelua, ja parhaita lahjoja onkin perinteinen aamiainen sänkyyn. Lasten itse tekemät kortit ja lahjat muodostuvat usein rakkaimmiksi kuin kalleimmatkaan ostokset.

Kuva: LehtikuvaKuva: LehtikuvaLehtikuva

Perheen kanssa vietetyn ajan lisäksi isä kaipaa aikaa kahdestaan äidin kanssa. Puolison voikin viedä isänpäivän kunniaksi vaikka luksusta tihkuvalle viikonloppuristeilylle.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle