Ikäihmisten toimintakyky on parantunut, mutta silti samalla kasvaa myös autettavien määrä. Kohentunut toimintakyky ei yksin ratkaise vanhustenhuollon tulevaisuuden haasteita.
Tutkimusprofessori, emeritus Antti Reunanen välittää alkuun hyviä uutisia nykypäivän vanhusten toimintakykyyn liittyen. Tutkimusten mukaan seniori-ikäisten toimintakyky on parantunut. Myös sairauksista aiheutuvat haitat ovat tällä hetkellä aiempaa pienemmät.
− Kun 2000-luvulla tehtyä tutkimusta vertaa vastaavaan, 1980-luvulla tehtyyn, vanhusten toimintakyky on tällä vuosikymmenellä selvästi parempi, Reunanen kertoo.
Muutos näkyy konkreettisesti muun muassa siinä, että 70−79-vuotiaat ovat edelleen hyvinkin aktiivinen ikäryhmä.
− Monella toimintakyky alkaa häiriintyä selkeämmin vasta päälle kahdeksankymppisenä.
Vanhusten toimintakyvyn kohentuminen ei kuitenkaan johda siihen, että absoluuttisesti autettavien määrä vähenisi. Ikärakenteen reippaan muuttumisen vuoksi eläkeikäisten määrä kasvaa vielä tuntuvammin, jolloin autettaviakin tulee enemmän, vaikka nuoremmat heistä olisivatkin paremmassa kunnossa.
− Toisaalta olisimme tuntuvasti suuremman katastrofin edessä, jos eläkeläisten toimintakyky olisi yhtä huono kuin muutama vuosikymmen sitten.
Kukaan ei varmasti tiedä tarkalleen, kuinka mittava autettavien ikäihmisten määrä tulee olemaan esimerkiksi kymmenen vuoden kuluttua.
− Varmaa on, että se on suurempi kuin nyt, Reunanen toteaa.
Tulevaisuus mietityttää
Reunanen on tietoinen siitä, että vanhusten keskuudessa on herännyt jossain määrin negatiivista mielialaa tulevaisuuden suhteen. Kauhukuvat huonosta hoidosta mietityttävät ikääntyviä.
Moni haluaisi asua mahdollisimman pitkään omassa kodissa. Se asettaa yhteiskunnalle haasteita.
− Siinäkin on omat rajansa, että miten kauan kotona voi olla. Milloin kotiavun lisääminen on järkevää ja milloin ei? Ei ihmisen kotiin voi kokonaista sairaalaakaan kärrätä, Reunanen pohtii.
Toimintakyky ei tarkoita vain fyysistä aktiivisuutta, vaan siihen liittyy myös ihmisen sosiaalinen ja fyysinen puoli. Yksinäisyyden hoitaminen on yksi kasvava haaste.
Reunasen mukaan yksinäisyyden vaikutus toimintakykyyn on kuitenkin perin yksilöllinen ja vaihteleva.
− Paljon riippuu luonnollisesti vanhuksen omasta aktiivisuudesta, mutta aina tarvitaan myös ulkopuolista apua. Tämän tulisi tapahtua aina autettavan kanssa yhteisymmärryksessä ja hänen ehdoillaan.
Vanhustenhoidon tulevaisuus on haastava kysymys, johon ammattilaisenkin on vaikeaa vastata.
− Luontaisena optimistina odotan, että erityisesti nykyisten kansalaisaktiivisuuksien, kuten Senioriliikkeen, virityksillä tilanne tullee kohenemaan vastaisuudessa. Mutta jos nykymenoon ei saada puhalletuksi mitään aktiivisempaa, tulevaisuus on selvästi synkempi.
Studio55/Jenni Kokkonen