Ihmisvyöry Välimeren yli kiihtyy- Italiassa tunteet kuumentuneet

Säiden paraneminen Välimerellä on jälleen kiihdyttänyt maahanpyrkijöiden virtaa Pohjois-Afrikasta Eurooppaan.

Samalla EU:ssa kovenee kiistely siitä, kenen vastuulla maahanpyrkijöiden vastaanottaminen ja joukkokuolemien estäminen merellä ovat.  

Italian rannikkovartiosto jatkoi tänään etsintöjä alueella, josta oli pelastettu aiemmin toistasataa ihmistä. Eloonjääneiden mukaan heidän kaatuneessa veneessään oli ollut ainakin 500 matkalaista. Uusia uhreja ei merestä kuitenkaan löytynyt.

YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan pikaista pelastusta toivoneet ihmiset saattoivat aiheuttaa onnettomuuden itse.  

- Ilmeisesti, kuten usein tapahtuu, he näkivät merellä kauppalaivan ja siksi kaikki siirtyivät samalle laidalle kaataen koko veneen, UNHCR:n Federico Fossi sanoi brittilehti Guardianille.  

Jos maahanpyrkijöiden puheet hukkuneiden määrästä pitävät paikkansa, Välimerellä olisi hukkunut alkuvuoden aikana jo liki tuhat ihmistä. Määrä on kymmenkertainen viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.  

Myös Kreikka on ihmeissään maahanpyrkijöiden tulvan kanssa. Maa vetosi tänään EU:n apuun maahanpyrkijöiden määrän noustua tammi-maaliskuussa 10 000:een eli kolminkertaiseksi viime vuoden kolmeen ensimmäiseen kuukauteen verrattuna.

Italiassa tunteet kuumentuneet

Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan EU asetti tuhannet ihmishenget vaaraan, kun Italian laaja etsintä- ja pelastusoperaatio Mare Nostrum korvattiin viime syksynä paljon suppeammalla Triton-ohjelmalla. 

EU:n rajaturvallisuusviraston Frontexin operaatio keskittyy ensi sijassa rajavalvontaan.  

- Vain Euroopan tasolla koordinoitu pelastusoperaatio voi estää ihmisiä hukkumasta. Muuta ratkaisua ongelmaan ei ole, sanoi Amnesty Internationalin Jean-Francois Dubost.  

Italiassa tunteet alkavat kuumentua maahanpyrkijöiden määrän kasvaessa. Sisäministeriön alueille antama kehotus lisätä paikkojen määrää vastaanottokeskuksissa on saanut maahanmuuttoa vastustavan Pohjoisen liiton takajaloilleen. Puolue kehottaa paikallispoliitikkoja kieltäytymään tottelemasta.  

- Pohjoisen liitto on valmis valtaamaan jokaisen väitetyille pakolaisille varattavan hotellin, koulun tai kasarmin, puoluejohtaja Matteo Salvini sanoi Facebookissa.

Lue myös:

    Uusimmat