Ihmisoikeustoimija: EU:n kieltämiä kidutusvälineitä kaupataan Suomessa – valvonnassa puutteita

Kidutusvälineiden kaupan valvonnassa on viime vuosina ollut puutteita, kertoo rauhaa ja turvallisuutta edistävä ajatushautomo SaferGlobe.

Ajatushautomon tekemästä asevalvontaraportista selviää, että jo vuonna 2013 viranomaisilla oli epäselvyyksiä siitä, minkä viranomaisen vastuulla oli kidutusvälineiden ulkonmaankaupan valvonta. Myöskään EU:n kidutusvälineasetuksen määräämää julkista vientiraporttia ei oltu tehty.

Kesäkuussa 2016 SaferGlobe pyysi sisäministeriön poliisiosastolta toimintakertomusta, josta myönnetyt kidutusvälineluvat selviäisivät. Poliisiosasto vastasi asian kuuluivat Poliisihallitukselle, mutta kertoi myöhemmin, että vastuulliseksi määrättyä yksikköä ei ole enää olemassa ja asia selvitetään kesälomakauden jälkeen.

Lopulta sisäministeriön poliisiosasto totesi olleensa asiasta vastaava viranomainen jo vuodesta 2013 alkaen. Se myös toimitti SaferGlobelle toimintakertomuksen, jonka mukaan Suomen viranomaiset eivät olleet saaneet yhtään tuonti- tai vientihakemusta vuoden 2015 aikana.

Tulli: Kidutusvälineitä havaittu vähän

SaferGlobe ilmaisee asevalvontaraportissaan huolen siitä, että jokin Suomessa toimiva yritys on voinut tuoda tai viedä kidutusvälineitä, koska epäselvyyksien vuoksi tarvittavia lupia ei välttämättä ole osattu hakea.

Sisäministeriön poliisiosastolta kerrotaan, että että vastaavan viranomaisen yhteystiedot ovat olleet valtaosin oikein EU-asiakirjoissa ja vastuuepäselvyydet liittyvät viranomaisten vastuualueiden muutoksiin.

Tullista kerrotaan, että kiellettyjen kidutusvälineiden tuontiin liittyviä tapauksia sattuu vuosittain muutamia, mutta monessa niistä esine on tuotu muisto- tai koristetarkoitukseen, ei kiduttamista tai muuta väkivaltaa varten. Joissain tapauksissa esineitä ovat maahantuoneet yritykset.  Tullilla ei ollut tietoa yrityksistä viedä kidutusvälineitä EU:n ulkopuolisiin maihin.

Kidutusvälineitä myynnissä Suomessa

EU:n asetus koskee kidutusvälineiden tuontia ja vientiä EU:n ulkopuolisiin maihin. Kidutusvälineiden kauppaa EU-maiden välillä ja niiden sisällä ei kuitenkaan ole Suomea koskevissa laeissa kielletty, joitain vaarallisiksi esineiksi katsottuja esineitä lukuun ottamatta.

MTV Uutiset huomasi eräiden suomalaisten kauppojen myyvän EU:n kiellettyjen kidutusvälineiden listalle kuuluvia peukalorautoja. EU on katsonut peukalorautojen tuottavan kohtuutonta kipua ja muita haittoja verrattuna käsirautoihin.

Kauppa vastasi peukalorautojen tulevan Saksasta paikalliselta valmistuttajalta. Se myös ilmoitti poistavansa ne myynnistä, jos ne ovat lain vastaisia. Yhteydenoton jälkeen yritys poisti tuotteen sivuiltaan, vaikkei tuote Suomen lain mukaan laiton ollutkaan.

Lue myös:

    Uusimmat