Ihmisiä luonnon armoilla
Luonto näyttää tiukassa tilanteessa ihmiselle paikkansa. Lue neuvokkaiden ihmisten uskomattomat selviytymistarinat maalla, merellä ja vuoristossa.
Eksyksissä merellä
Steven Callahan lähti vuonna 1982 vesille Kanarian saarilta pienellä, itserakentamallaan veneellä. Kuudentena päivänä vene upposi. Callahan jäi tuuliajolle 1,5-metrisen pelastuslautan varassa.
Mies onnistui pysymään hengissä 76 päivää. Hänellä oli lautassaan ainoastaan 1,3 kiloa ruokaa, 8 litraa vettä, aurinkovarjo ja hätävara-keihäs.
Callahan ehti ajelehtia merellä yli kahden kuukauden aikana noin 2,898 kilometriä. Miehen täytyi selvitä aliravitsemuksesta, auringonpolttamista sekä toistuvista haiden hyökkäyksistä. Callahanin onnistui pitää lautta pinnalla 33 päivän ajan aina pelastukseensa asti senkin jälkeen, kun siihen ilmestyi vuoto.
Lumilautailija pulassa
Eric LeMarque ei aavistanut mitä hänellä oli edessään, kun hän suuntasi päiväksi lumilautailemaan Sierra Nevadan vuoristoon vuonna 2003. Entinen olympiatason jääkiekkoilija valitsi kohteekseen 3,353 metrin korkuisen Mammoth Mountain -vuoren.
LeMarque lähti reissuun virkistystarkoituksessa, joten hänellä mukanaan vain vähän varusteita. Matkaan tuli onneksi MP3-soitin. Lumilautailija käytti soittimesta kuulemaansa radiosignaalina kompassina. Koettelemuksensa aikana LeMarquen oli selvittävä hyytävistä sääolosuhteista. Hän oli myös vähällä ajautua 24-metriseen vesiputoukseen tiputtuaan veteen.
7-päivän aikana LeMarque nälkiintyi, nääntyi ja joutui pakkasen puremaksi. Hänen kummatkin jalkaterät sekä osa jaloista piti amputoida.
Itse tehty käden amputaatio
On vaikea ymmärtää päätöstä amputoida oma kätensä tylsällä veitsellä. Aron Ralstonilla ei ollut vaihtoehtoa 1. toukokuuta vuonna 2004, kun 362,8-kiloinen kivenlohkare tippui hänen kätensä päälle ja jätti hänet ansaan Utahissa sijaitsevassa kanjonissa.
Mahdollisuudet tulla löydetyksi alkoivat hupenea siinä vaiheessa kun Ralston oli viettänyt viisi päivää ansassaan. Myös ruoka ja vesi alkoivat loppua. Lopulta hän särki luunsa kivenjärkäleellä ja sen jälkeen leikkasi taskuveitsellä lihakset ja jänteet katki. Uskomatonta kyllä, miehen onnistui laskeutua alas lähes 20-metristä seinämää pitkin ja kävellä eteenpäin kunnes patikoijat löysivät hänet.
Ralston on sittemmin saavuttanut kaikki Coloradon huiput ja toimii myös motivoivana puhujana.
Hai hyökkää!
Oli aikainen aamu marraskuussa 2003, kun Bethany Hamilton lähti surffaamaan Makua Beachille Kauain saarella Havaijilla. 13-vuotias kilpailuhenkinen surffari lähti usein surffaamaan parhaan ystävänsä, kilpakumppani Alana Blanchardin kanssa. Kyseisenä aamuna tyttöjen seuraan liittyivät myös Holt ja Byron Blanchard, Alanan isä ja veli.
Puoli kahdeksalta aamulla tiikerihai, pituudeltaan noin 3,6-4,5 metriä, puraisi yhtäkkiä Hamiltonin vasemman käden irti olkapäästä asti.
Sen sijaan että hän olisi panikoinut ja mahdollisesti hukkunut, Hamiltonin onnistui meloa vasemmalla kädellään ystäviensä luokse. Matkalla urhea surffari varoitti myös muita surffareita ja uimareita vedessä olevasta haista.
Lue lisää selviytymistarinoita tästä
Uusimmat
-
07:49
TPS-kulisseissa käänne – johtoportaaseen uusi nimi eduskunnasta
-
07:01
Päivittäinen kipu varjosti Ilarin, 29, elämää – nyt ex-ammattiurheilija on osa jättimäistä suomalaisilmiötä: "Tässä pysytään"
-
06:55
Ainakin sata ihmistä kuollut hääjuhlassa Irakissa
-
06:50
Ilves kirouksen kourissa SM-liigassa – Antti Pennanen kommentoi merkittävää ongelmaa: "Se on todella vaikeaa"
-
06:45
Tuleeko MM-kalenteriin palaavasta kisasta Rovanperän näytös? Chilen rallissa suomalaiskuskille osuvat erikoisuutensa
-
06:45
Nämä ruoat voivat pienentää sydän- ja verisuonitautien riskiä – syötkö jo?
-
06:42
Kansalaisaloite Venäjän Maarianhaminan-konsulaatista keräsi 50 000 allekirjoitusta – etenemässä eduskuntaan
-
06:32
Hollywood-tuotannot lamauttanut käsikirjoittajien lakko päättyy
-
06:27
Neljän lapsen yksinhuoltaja etsii kuumeisesti uutta asuntoa Helsingin vuokrakurimuksessa: "Olen peloissani"
-
06:05
Niko Ranta-aho kertoo kirjassaan, kuinka sai kuulla Sofia Belórfin ja Stefan Thermanin suhteesta – totuuden kertoi Martina Aitolehti
-
06:04
SM-liigan huutelukohussa rajuja epäonnistumisia, Lauri Marjamäen tulevaisuus tapetilla – Petteri Sihvoselta kova paljastus Kiekko-Espoosta
-
05:50
Tuomari: Trump yliarvioi omaisuuttaan miljardeilla saadakseen parempia sopimuksia
-
05:50
Mies keksi kavalan keinon kiertää ex-kumppaninsa sosiaalisen median estot – rakkaudentunnustukset perille 0,01 eurolla
-
05:37
Zelenskyi: Hyviä merkkejä nähtävissä – MTV seuraa sotaa
-
05:32
Koulukiusaaminen on liian laimea sana – rikosilmoitus kannattaa tehdä matalalla kynnyksellä
-
05:11
Ammattiliittojen mielenilmaukset jatkuvat tänään – pääministeri Orpo tapaa työmarkkinajohtajia
-
23:43
Zelenskyi videopuheessaan: "Pakotteet eivät riitä pysäyttämään Venäjän aggressiota" – MTV seuraa sotaa
-
23:39
IEA: Sota Ukrainassa on vauhdittanut vihreää siirtymää
-
22:54
MTV Uutiset Detroitissa: Joe Biden kävi osoittamassa tukeaan lakkoilijoille – Trump syyttää suunnitelmiensa kopioinnista
-
22:20
Suomi väänsi savessa – arvokas voitto karmealta kentältä
-
Lataa lisää