Ihmiset palasivat tänään työpaikoilleen Etelä-Koreassa – "Halusin mennä takaisin kotiin heti, kun istuin taas työpöytäni ääreen toimistossa"

Aalto-yliopiston professori lyttää koronarajoitukset kovin sanoin: Taudista on syntynyt kansainvälinen joukkohysteria tai joukkopsykoosi 5:12
Katso yllä oleva video: Suomalaisprofessori lyttää koronarajoitukset kovin sanoin!

Etelä-Koreassa on tänään alettu palata normaaliin arkeen koronavirusepidemian jälkeen.

Ihmiset ovat palanneet työpaikoilleen. Lisäksi museot ja kirjastot ovat auenneet. Koulut on määrä avata myöhemmin tässä kuussa.

Katso yllä oleva video: Suomalaisprofessori lyttää koronarajoitukset kovin sanoin!

Etelä-Koreaan määrättiin tiukkoja liikkumisrajoituksia maaliskuussa koronan vuoksi. Maa on sittemmin saanut koronaviruksen hyvin kuriin muun muassa tautitapauksien laajalla testauksella ja jäljittämisellä.

51 miljoonan asukkaan maassa on kuollut virukseen 250 ihmistä. Uusia tautitapauksia on todettu vain 13 viimeisen kolmen päivän aikana, ja niistä suurin osa on ollut ulkomailta saapuvien joukossa.

Yhteensä tartuntoja on maassa todettu 10 806.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Etelä-Korean kansallismuseossa Soulissa vieraili ensimmäisen päivän aikana noin 100 ihmistä. Museon ensimmäiset vieraat myös kukitettiin.

– Monet kollegani palasivat töihin tänään, joten olemme erittäin iloisia museon avaamisesta, sanoi museon tiedottaja Lee Hyun-ju.

Osa työpaikoille palaavista ihmisistä tunsi tosin myös haikeutta etätöiden loppumisesta.

– Halusin mennä takaisin kotiin heti, kun istuin taas työpöytäni ääreen toimistossa, kirjoitti eräs tviittaajaa.

Eteläkorealaisia kehotetaan kuitenkin yhä käyttämään kasvomaskeja ja pesemään käsiään säännöllisesti.

Lue myös:

    Uusimmat