Ihan kaikki eivät kärsi Suomen sateista – he hyötyvät koiranilmasta

Sateinen ja kolea sää on saanut ihmiset pakenemaan sisätila-aktiviteettien pariin. Kauppakeskuksissa, sisähuvipuistoissa, elokuvateattereissa ja kylpylöissä väkeä on riittänyt aina jonoiksi asti.

Esimerkiksi Hoplop-liikuntaseikkailupuistoista Jyväskylästä ja Kuopiosta kerrotaan, että ihmisiä on liikkeellä huomattavasti enemmän sateisilla säillä kuin poutakeleillä.

– Sadepäivät ovat aina kiireisiä päiviä niinkuin nytkin. Ruuhkaa ja jonoja on ihan aamusta aina iltapäivään asti, illaksi voi hieman rauhoittua. Sateisilla keleillä meillä viihdytään useampi tunti täällä, kertoo Kuopion Hoplop-yrittäjä Ella Mauranen.

Runsas sade ei ole saanut lomalaisia välttelemään vettä, päinvastoin. Kylpylöissä on riittänyt innokkaita uimareita ruuhkaksi asti.

– Kyllä täällä väkeä riittää. Hotelliasukkaiden määrään sadesäät eivät niinkään vaikuta, mutta kylpylän päiväkäynteihin niillä on selvä vaikutus. Kylpylään tullaan viettämään aikaa sateisillä säillä kuten nyt alkukesällä, kuvailee kylpyläpäällikkö Jari-Pekka Sirviö Nokian Edenistä.

Myös ostokset vetävät lomalaisia puoleensa. Helsinkiläisestä kauppakeskus Kaaresta kerrotaan, että ihmiset viihtyvät sädesäällä kaupoissa ja ravintolapalveluiden parissa.

– Aina sadesää tekee sen, että asiakasmäärät kasvavat. Jos on aurinkoinen sää, niin kyllähän ihmiset tykkäävät olla ulkona ja mökeillä, kun taas sateisilla säillä tulevat ostoksille kauppakeskuksiin, sanoo kauppakeskusjohtaja Kaj Grahn.

Erityisesti nuoret, nuoret aikuiset ja lapsiperheet viihtyvät sateisilla säillä kauppakeskuksissa.

– Kyllä se vietetyn ajan määrä kasvaa. Tullaan istumaan kahviloihin enemmän eli ravintolapuoli kasvaa siinä mielessä eniten. Ja kyllä lasten leikkihuoneissa on ruuhkaa, Grahn jatkaa.

Myös huonekaluostoksia tehdään aktiivisesti harmailla ja koleilla keleillä. Huonekalujätti Ikean viestintäjohtajan Kirsi Gotthardtin mukaan säällä on selvästi vaikutusta ihmisten ostoskäyttäytymiseen.

– Tavaratalojen kävijämäärät kasvavat sateisilla keleillä. Jos taas on helteistä, silloin ihmiset tekevät enemmän ostoksia verkossa. Myös esimerkiksi nyt kesäkuussa tavarataloissa olevien ravintoloiden kävijämäärät ovat lisääntyneet. Tosin nyt ei voida aivan tarkkaan sanoa, johtuuko kasvu säästä vai käynnissä olevasta kampanjasta, jossa lapset syövät ilmaiseksi aikuisen kanssa.

Suomen suurimman elokuvateatteriketjun Finnkinon myyntijohtaja Kalle Peltola kertoo, että sadesäällä myös elokuvat vetävät ihmisiä sisätiloihin.

– Kyllä se vaikuttaa jonkin verran. Mutta sitäkin enemmän vaikuttaa tietysti ohjelmisto, ja tällä hetkellä meillä on isoja leffoja.

 

Lue myös:

    Uusimmat