Idol-voittaja ongelmissa – tuotantoyhtiö nostanut miljoonien korvausvaateet

American Idol -ohjelman takana oleva tuotantoyhtiö on haettu konkurssiin ja penää nyt yhdeltä tähdistään usean miljoonan korvauksia.

Philip Philips voitti American Idol -ohjelman 2012. Ohjelman konseptiin kuuluu, että voittaja sitoutuu tuottamaan tietyn määrän musiikkia ja keikkoja kilpailun järjestäneelle organisaatiolle, 19 Entertainmentille. Oikeuskanteisiin johtaneista erimielisyyksistä uutisoi Hollywood Reporter.

Voiton myötä mies luonnollisesti sai erittäin paljon näkyvyyttä ja uusia faneja sekä mahdollisuuksia. Kaikki 19 Entertainment-tuotantoyhtiön kautta tulleet työkomennukset eivät kuitenkaan ole tähteä miellyttäneet.

19 Entertainment yhtiö väittää Philpsin olevan heille velkaa, perustuen kilpailun voiton jälkeen allekirjoitettuun tuotantosopimukseen. Entertainmentin mukaan artisti ei ole pitänyt kiinni sopimuksesta, jossa yhtiön rooli on hoitaa tähden managerointi, levyttäminen, ja levyjen julkaisun sekä myynnin edistäminen.

Tammikuussa 2015 Philips vetosi Kaliforniassa voimassa olevaan esiintyviä taiteilijoita koskevaan lakiin, joka määrittelee, että artistien managerointia ja keikkamyyntiä voivat hoitaa vaan lisensioidut kykyjenvälitysyritykset.

Tähti on kokenut, että 19 Entertainment on rajoittanut hänen artistivapauttaan ja pakottanut hänet tekemään keikkoja, jotka ovat tähden sijaan hyödyttäneet lähinnä tuotantoyhtiötä.

Miljoonat pelissä

Idols-tähden vetoomus keikuttikin koko ohjelman tuotantoa, sillä mukana olevat kilpailijat joutuvat allekirjoittamaan tuotantoyhtiön kanssa sopimuksen, joka koskee heidän musiikillisia uria ohjelman jälkeen. 

Konkurssiin haettu tuotantoyhtiö on nyt nostanut kanteen muusikkoa kohtaan ja penää 750 tuhannesta eurosta 880 tuhanteen euroon korvauksia Philpisiltä johtuen miehen varautuneesta asenteesta työskentelyyn tuotantoyhtiön nimissä.

– Philips on kieltäytynyt ja aikoo jatkossakin kieltäytyä esiintymästä sopimuksen mukaisesti, Willkie Farr & Gallagher asianajotoimiston hoitamassa lausunnossa sanotaan.

– Lisähaitan määrä jatkuvasta sopimusrikkomuksesta ei tällä hetkellä ole määriteltävissä tarkasti, mutta se (tarkka arvio) tullaan esittämään oikeudessa ja se tulee ylittämään 4,4 miljoonaa euroa, lausunnossa lukee.

Lähde:

Lue myös:

    Uusimmat