ICT-ala uskoo nousuun

Tänään julkistetun barometrin mukaan alan yritykset ennakoivat suhdanteiden kääntyvän vahvaan nousuun loppuvuoden aikana.

Tieto- ja viestintätekniikan eli ICT-alan yritykset ennakoivat suhdanteiden kääntyvän vahvaan nousuun loppuvuoden aikana. Tänään julkistetussa alan barometrissa ovat mukana Espoon, Keski-Suomen, Oulun, Pohjanmaan, Tampereen ja Turun kauppakamarien ICT-alalla toimivat yritykset. Vastaajista vain viisi prosenttia arvioi suhdanteiden heikkenevän vuoden toisella puoliskolla.

Optimistisimmin loppuvuoteen suhtautuvat Tampereen seudun yritykset. Heikoimmat näkymät ovat ovat Oulussa. Alkuvuoden aikana menestyivät parhaiten sisällöntuottajat ja heikoimmin tavaroiden valmistajat. Loppuvuodeksi yritykset ennakoivat myynnin kasvua niin sisällöntuotantoon, tavaroiden valmistukseen kuin palvelutuotantoonkin. Kasvuodotukset ovat voimakkaimmat Keski-Suomessa.

Kannattavuuden arvioidaan paranevan ICT-alan kaikilla sektoreilla kautta Suomen. Neljännes vastaajista arvioi henkilöstön kasvavan ja liki kaksi kolmasosaa arvioi henkilöstömäärän pysyvän ennallaan. Taloustutkimuksen toteuttamaan selvitykseen vastasi 238 ICT-alan yritystä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat