HS: Keski-ikäinen mies piinaa hyvinkääläistä Muhammedia ulosteiskuilla – kauppias epäilee rasistista motiivia: "Paskan siivoaminen 2–3 kertaa viikossa vie todella paljon aikaa"

Hyvinkääläinen yrittäjä MuhammedAl-Jubury on joutunut yli vuoden kestäneen ilkivallan kohteeksi, kertoo Helsingin Sanomat.

Kauppalankadulla sijaitsevan itämaisen elintarvikeliikkeen ikkunoita ja eteistä on töhritty viime keväästä lähtien ulosteella – pahimmassa tapauksessa jopa kolme kertaa viikossa.

– Alussa minua pelotti. Nykyään olen enemmän turhautunut. Jatkuva paskan siivoaminen 2–3 kertaa viikossa vie todella paljon aikaa. Meillä olisi muutakin työtä tehtävänä. Totta kai tämä vaikuttaa myös asiakkaisiin, he kokevat sen hyvin epämiellyttäväksi, Al-Jubury kommentoi Helsingin Sanomille.

Poliisilla valvontakamerakuvaa epäillystä

Yrittäjän mukaan tekijä töhrii kaupan tiloja ruiskuttamalla ulostetta pullolla tai levittämällä roskia tai elintarvikkeita.

Asiasta ensin uutisoineen Aamupostin mukaan asiasta on tehty rikosilmoitus toukokuussa, ja poliisi tutkii tapausta vahingontekona.

Poliisilla on myös valvontakamerakuvaa epäillystä tekijästä, mutta häntä ei ole tunnistettu.

Rasistinen motiivi?

Poliisi kertoo HS:lle, että epäilty on keski-ikäinen mies polkupyörällä liikkuva mies.

Al-Jubyry epäilee teolla olevan rasistinen motiivi.

– Tuntuu pahalta, kun en ole tehnyt mitään väärin ja silti tämä vain jatkuu, hän kommentoi Helsingin Sanomille.

Lue myös:

    Uusimmat