Hyvinkään ampujan kaatuminen mopolla pelasti lisäuhreilta

Hyvinkään toukokuisista murhista syytetty Eero Hiltunen kaatui toukokuisenä yönä moposkootterillaan kahdesti matkalla kotoaan ampumispaikalle Hyvinkään keskustaan. Hän oli yli promillen humalassa. Kaatumiset todennäköisesti pelastivat ihmisiä, koska toisen kiväärin kiikaritähtäin vioittui.

Hiltunen kertoo poliisikuulusteluissa ampumisesta näin:

- En tunnistanut ketään siinä seisseistä henkilöistä ja minulla on sellainen muistikuva, että ammuin ensimmäisen laukauksen ulkona ollutta miestä kohti. Laukauksen jälkeen ei mielestäni tapahtunut mitään vaan ihmiset jatkoivat aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Aseessa oli äänenvaimennin.

- Käsitykseni mukaan ammuin .22 pienoiskiväärillä 10-15 laukausta. En osaa sanoa kuinka moneen alhaalla olleeseen ihmiseen osuin ampuessani .22 pienoiskiväärillä. Katolla ollessani minulle tuli sellainen tunne, etten osu sillä kehenkään.

- Katsottuani pienoiskiväärin kiikaritähtäimen läpi huomasin, että ihmiset joita kohti ammuin, jatkoivat vain liikkumistaan. Tämän takia vaihdoin sitten siihen toiseen aseeseen.

Äänenvaimentimella varustetulla pienoiskiväärillä ammuttiin poliisitutkinnan mukaan 18 tai 19 laukausta. Niistä kuusi osui ihmisiin, yksi kuoli ja 4 haavoittui.

Hiltunen vaihtoi järeämpään .308-kivääriin, jolla hän osui kaikilla laukauksilla. Hiltunen surmasi naisuhrin, haavoitti poliisia ja kahta muuta ihmistä. Kokonaisuudessaan ampuminen kesti muutaman minuutin.

Molemmissa aseissa oli kiikaritähtäin.

Rikosteknisen laboratorion lausunnon mukaan Hyvinkäällä käytetyn kaliiperi .308:n Win luodin liike-energia on yli 15 kertaa suurempi kuin .22. LR luodin liike-energia.

Viallinen kiikaritähtäin

Tutkinnanjohtaja Mika Ihaksinen toteaa, että Hiltunen ei .22 -kiväärillä ampuessaan osunut niihin ihmisiin, joihin hän tähtäsi.

Kadulla oli vain niin paljon ihmisiä, että luodit osuivat sen takia.

Pienoiskiväärin tutkineen rikoslaboratorion mukaan syynä oli se, että kiikaritähtäin oli vioittunut.

- Ampumamatkan ollessa noin 25 metriä luodin osumakohta tähtäyspisteestä on noin 32 cm ja noin 18 asteen kulmassa oikealle (ylös n. 29 cm, oikealle n. 21 cm). Tämä vastaa noin 50 metrin etäsyydellä noin 64 cm osumapoikkeamaa.

Ampumaetäisyys katolta ravintoloihin oli noin 50 metriä, joten pienoiskiväärin luoti osui yli puoli metriä sivuun siitä mihin Hiltunen tähtäsi.

Syynä kaatumiset

Kiihtynyt Hiltunen oli hakenut aseet kotoaan ja lähtenyt sitten takaisin kohti Hyvinkään keskustaan moposkootterillaan. Hän oli tuolloin yli promillen humalassa.

Hiltunen kertoi kuulustelussa näin.

- Käynnistin skootterini ja kuljetin kantopussia sylissäni. Ajoin Palvantietä ja sen alussa kaaduin. Nousin ylös ja jatkoin matkaa. Palvantien puolessa välin vaihdoin vaatteitani. Vaihdoin jalassani olleet farkut maastopuvunhousuihin. Farkut jätin tien reunaan.

- Jatkoin matkaani ja Palvantien lopussa kaaduin toisen kerran. Siinä vaiheessa minulle tuli tunne, että nyt lähden takaisin kotiini. Hukkasin kaatuessa hetkeksi myös asepussin, mutta löydettyäni sen jatkoin kuitenkin matkaani kohti Hyvinkään keskustaa.

Pienoiskiväärin Tasco-kiikaritähtäin oli vioittunut kaatumisessa.

Lue myös:

    Uusimmat