Hyviä uutisia nykyisille ja entisille tupakoijille! Tutkijat löysivät ”taianomaisen” ominaisuuden keuhkoista – lopettaminen kannattaa aina

Tällaisia ovat keuhkosyövän oireet 2:12
Osaston ylilääkäri Petteri Hervonen HUS Syöpäkeskuksesta kertoo, millaisia ovat keuhkosyövän oireet.

Tuore tutkimus haastaa käsityksen, jonka mukaan tupakointi aiheuttaa pysyviä keuhkosyöpään johtavia vaurioita keuhkoihin. Vaikuttaa siltä, että keuhkot voivat ”taianomaisesti” toipua tupakoinnista lopettamisen jälkeen, uutisoivat muiden muassa brittimediat BBC sekä The Guardian.

Brittitutkijat ovat löytäneet hyvän syyn lopettaa. Tupakoinnin aiheuttamilta vaurioilta säästyneet solut näyttävät nimittäin korjaavan koko keuhkoja. Vaikutus havaittiin jopa ihmisillä, jotka olivat polttaneet askillisen savukkeita päivässä 40 vuoden ajan ennen lopettamistaan.

Terveet solut uudistavat keuhkoja ”taianomaisestI”

Tupakan kemikaalit vaikuttavat haitallisesti keuhkosolujen DNA:han ja muuttavat terveitä soluja syöpää aiheuttaviksi. Muutos tapahtuu jo ennen keuhkosyöpään sairastumista. Pieni osa soluista näyttää kuitenkin säilyvän vaurioitumattomina. Tupakoinnin lopettamisen jälkeen juuri nämä solut kasvavat ja korvaavat keuhkojen vaurioituneita soluja.

Tupakoinnin lopettaneilla jopa 40 prosenttia keuhkosoluista näytti samalta kuin koskaan tupakoimattoman ihmisen. Jopa ihmisillä, jotka kertoivat polttaneensa elämänsä aikana 15 000 tupakka-askia, hengitysteiden limakalvot parantuivat tupakoinnin aiheuttamista vaurioista muutamassa vuodessa. Vaikuttaa siltä, että tietty solujoukko voi ”taianomaisesti” uudistaa hengitysteiden limakalvoja.

– Olimme täysin valmistautumattomia löydökseen, tutkija Peter Campbell kertoo BBC:lle.

Tutkimus ilmestyi Nature-tiedelehdessä. Löydökset perustuvat 16 ihmiseltä otettuihin keuhkonäytteisiin. Osallistujat edustivat tupakoitsijoita, tupakoinnin lopettaneita, koskaan tupakoimattomia ja lapsia. Nykyisiltä tupakoitsijoilla yhdeksän keuhkosolua kymmenestä oli mutatoitunut.

Vuosittain 5000 suomalaista kuolee tupakkaan

Tutkimus kannustaa tupakoinnin lopettamiseen, mutta tutkijoiden on vielä selvitettävä, kuinka suuri osa keuhkoista korjaantuu tumppaamisen seurauksena. Tutkimuksessa keskityttiin keuhkojen suuriin ilmateihin ennemmin kuin alveoleihin, ilmateiden päässä sijaitseviin keuhkorakkuloihin, joissa kaasujenvaihto tapahtuu.

Lisäksi mekanismi nyt havaitun ”taianomaisen uudistumisen” taustalla on epäselvä, otanta pieni sekä tulokset osin ristiriitaisia aiempien löydösten kanssa. Esimerkiksi vuonna 2019 julkaistussa tutkimuksessa yhdysvaltalaistutkijat tyrmäsivät myytin, jonka mukaan keuhkot palautuvat ”normaaliksi” muutaman vuoden kuluttua tupakoinnin lopettamisesta.

Tupakoinnin lopettaminen kannattaa joka tapauksessa missä vaiheessa tahansa. Vuosittain noin 5000 suomalaista kuolee tupakan aiheuttamiin sairauksiin, kuten syöpiin tai sydänsairauksiin, kertoo Terveyskirjasto.

Lue myös:

    Uusimmat