Huutokauppakeisari paljastaa: Gaalajatkot venyivät aamun pikkutunneille

Palsanmäkien menestys toi mukanaan aamuviiteen venähtäneet juhlat.

Kultaisessa Venlassa parhaan televisio-ohjelman pystillä palkitun Suomen huutokauppakeisari -ohjelman päähenkilöt ottivat ilon irti gaalasta loppuun saakka. MTV:n tavoittama Aki Palsanmäki kertoo, että jatkot venähtivät aamuun.

– Puoli viiteen saakka juhlittiin, Huutokauppakeisari paljastaa.

– Kilistelimme maltillisesti, sillä tänään oli edessä ajomatka kotiin.

Palsanmäet juhlivat yhdessä ohjelmaa tuottavan Aitomedian väen kanssa.

– Monien juhlavieraiden kanssa tuli juteltua pitkät tovit.

Huutokauppakeisarin pöydässä istui myös toinen televisiosta tuttu vitsiniekka Jethro Rostedt, joka uumoili jo gaalan punaisella matolla ”vetävänsä lärvit” jatkoilla.

– Jethro lähti kanssamme nukkumaan samoihin aikoihin, Palsanmäki kertoo.

Parhaillaan kotimatkalla oleva pariskunta on saanut vajaassa vuorokaudessa niin paljon onnitteluviestejä, että joutuu pahoittelemaan vastausviestien viipymistä.

– Puhelimessa on yli 200 tekstiviestiä. En pysty millään vastaamaan niihin kaikkiin, Aki Palsanmäki pahoittelee.

– Tämän jutun välityksellä haluaisin sanoa kaikille viestejä lähettäneille kiitoksen. Ja kaikille muillekin. Tämä on erittäin hieno tunnustus. Vetää nöyräksi.

Suomen suosituimman tv-pariskunnan suunnitelmat ovat selvät. Kun auto kaartaa kotipihaan, laitetaan ruoka tulille ja nautitaan saavutuksista.

– Sitten sohva selkää vasten ja televisio auki!

Lue myös:

    Uusimmat