"Huumausainelakia pitäisi miettiä"
Professori Terttu Utriaisen mielestä Suomen huumausainelakia pitäisi miettiä, ja aiheen tiimoilta tulisi käydä analyyttisempää keskustelua. Utriainen toteaa, ettei poliitikoilla ole mahdollisuutta ottaa kantaa aiheeseen ja etteivät poliisit puutu lievempiin tapauksiin.
– Huumausainerikollisuus on Suomessa tabu. Poliitikkojen on mahdoton ottaa kantaa aiheeseen. Poliitikot vaativat vain kovempia tuomioita, sillä muunlainen kommentointi tarkoittaisi poliittista itsemurhaa, Terttu Utriainen sanoo.
Utriainen toteaa, että jokainen kulttuuri hyväksyy jonkin huumeen, ja länsimaissa se on alkoholi. Perussa sen sijaan on yleisesti hyväksyttyä juoda kokapensaan lehdistä valmistettua teetä. Samasta kasvista valmistetaan kokaiinia.
– Perussa kahvitarjoilun yhteydessä tarjottiin erilaisia teepusseja, oli Liptonia, Early greytä ja lisäksi kokateetä, joka kuuluu heidän kulttuuriinsa. Sitä suositeltiin vuoristoon lähtiessä, sillä se helpottaa ilmanalaan sopeutumista.
Utriainen huomauttaa, että Suomessa on kieltolaki huumausaineiden suhteen. Vaikka huumausaineita käytetään myös lääkkeinä, niiden suhteen on silti haluttu pitää tiukkaa politiikkaa.
– Huumausaineita käytetään esimerkiksi kipulääkityksenä. Kaikki menee reseptien ja lääkäreiden kautta, se on hirveän hankalaa.
Tällä hetkellä lievien huumeiden käyttöön puututaan Utriaisen mukaan harvoin, sillä poliisilla ei ole mahdollisuuksia lähteä metsästämään kotikasvattajia.
– Lievät tapaukset tulevat esille muiden rikosten yhteydessä. Resurssit kohdistetaan koviin huumeisiin. Tuomiot ovat hyvin pitkiä, jotta ulkomaille saadaan viesti: tänne ei kannata tuoda eikä Suomea kannata käyttää läpikulkumaana.
Uusimmat
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
23:14
Stoltenberg: Putin teki virheen aliarvioidessaan Ukrainaa ja Natoa – MTV seuraa sotaa
-
22:56
Alkoholin vaikutus ajokykyyn ei ole selvää kaikille – osalla kammottava virhekäsitys
-
22:53
Mika Tommola tutustui purjekoululaiva USCGC Eagleen – "Onko tämä laivan keula vai pyrstö"
-
22:03
Cristal Snow on ollut sinkkuna 19 vuotta: "Olen vuosi vuodelta sulkeutunut enemmän"
-
21:40
Oppilaat löysivät koulun ympäristöstä sodanaikaisen ammuksen Hangossa – Luokanopettaja Jessica: "Hän tuli iloisesti huutaen..."
-
21:39
Yhdysvaltojen ulkoministeri Blinken saapui Suomeen – tapaa perjantaina Haaviston ja Marinin
-
21:21
Keihäänheitossa kauden kotimainen kärkitulos – "Suuria mahdollisuuksia"
-
21:00
Ihanat siirtolapuutarhamökit – tässä on Suomen kaunein koti: Kesämökit -kauden seitsemäs finalisti
-
20:43
Venäjä vastasi Suomen noottiin tilien jäädytyksistä, Maarianhaminan konsulaattia ei olla sulkemassa – Haavisto: "Pitää kestää vähän merivettä"
-
20:17
Jokereiden iso päivä huipentui – fanien tempaus tuotti muhkean potin
-
20:13
"Syntymämerkki" alkoikin levitä yhdysvaltalaisnaisen kasvoilla – testit paljastivat, mikä se oikeasti oli
-
20:12
Esapekka Lapilta loistava avaustykittely Sardiniassa – Kalle Rovanperältä perusvarma suoritus
-
20:00
Pariisissa neuvotellaan sitovaa sopimusta ympäristön muovikuorman suitsimiseksi – muovijätteen määrän pelätään kolminkertaistuvan
-
19:35
Kylpyläosasto, 24 kylpyhuonetta ja jotakin suomalaisille rakasta – Jennifer Lopez ja Ben Affleck ostivat uuden miljoonakodin
-
19:33
Karhu seurasi pyöräilemässä ollutta Jounia – "Minä sille vähän käskytin"
-
19:26
Povaako Blinkenin Suomen-vierailu Bidenin tuloa? Tutkija: "Tyypillistä, sitä on nähty muidenkin maiden kohdalla"
-
19:01
Tee tämä kodin pikasiivous, kun aika on kortilla – Marttojen asiantuntija neuvoo: "Kannattaa huolehtia siitä, että..."
-
18:45
Emil Ruusuvuorelle kylmää kyytiä bulgarialaiskäsittelyssä – Heliövaara ja Glasspool jatkoon
-
Lataa lisää