Huuhkaja ei tuonut onnea

Oli vitsikästä, että Bubiksi sittemmin ristitty cityhuuhkaja keskeytti Suomen ja Belgian välisen EM-karsintapelin kesäkuussa 2007 Olympiastadionilla. Sattumusta kelpasi naureskella pelin jälkeen, varsinkin kun Suomi voitti 2-0. Pelin jälkimainingeissa oli ihan kelpo läppä kutsua maajoukkuetta Huuhkajiksi.

Harmi vain, että Ilta-Sanomien urheilutoimituksessa virisi ajatus lanseerata tuo läppä Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen "viralliseksi" lempinimeksi. Harmi sen vuoksi, että huuhkajavitsi kului nopeasti loppuun - niin kuin kaikki tilannesidonnaiset jutut. Se ei enää naurata, varsinkaan, kun tuon yli viiden vuoden takaisen Belgia-ottelun jälkeen Suomi on arvokisojen karsintapeleissä onnistunut voittamaan seuraavat jalkapallojättiläiset:  Azerbaidzhanin, Walesin, Liechtensteinin, Moldovan ja San Marinon. Ei ole mitenkään varmaa, että kaatojen joukkoon saadaan meneillään olevissa karsinnoissa edes Georgiaa.

Huuhkaja on epäonnen lintu, aivan kuten vanha kansanviisaus kertoo. Huuhkajan ilmestyminen pihapiiriin tiesi kuolemaa tai onnettomuutta. Mitä jalkapalloon tulee, meillä on nykyään uskottavuutensa kanssa painiva maajoukkue, jota jotkut haluavat kutsua nimellä, jolla on ollut tapana halveerata vanhempia naisia.

Varmaankin juuri tästä syystä naisten jalkapallomaajoukkuetta ei ole voitu nimetä naishuuhkajiksi niin kuin jääkiekossa naisten maajoukkuetta kutsutaan naisleijoniksi. Naisfutaajille oli siis pakko keksiä oma pöllölaji: Helmipöllöt. Jessus. Sen oikein kuulee korvissaan, kun suomalaiset jalkapallofanit mylvivät katsomossa: Hel-mi-pöl-löt, Hel-mi-pöl-löt!

On totta, että monilla jalkapallomaajoukkueilla on lempinimi: Italia tunnetaan Azzurrina pelipaidan värin mukaan, Hollanti on samalla logiikalla Oranje, Espanja La Roja ja Argentiina La Albiceleste. Lempinimi tulee siis pelipaidan väristä. Siinä on järkeä, Huuhkajissa ei.

Mutta on maailmassa sellaisiakin merkittäviä jalkapallomaita, joiden maajoukkueella ei ole vakiintunutta lempinimeä.  Saksa ei ole Die Mannschaft, vaikka jotkut suomalaiset urheilutoimittajat antavatkin näin ymmärtää. Saksa on Saksa, ja jos briljeerata haluaa, kannattaa käyttää sanaa Die Nationalelf.

Jos Huuhkajat-nimestä halutaan pitää kiinni, viedään projekti sitten loppuun asti. Palloliiton logoon veikeät siivet, peliasun väriyhdistelmäksi raikas ruskea-harmaa, fanihuivit oikeista sulista ja ansioituneet maajoukkuefutaajat nimetään Gladiaattorihuuhkajiksi. Komeaa.

Suomen jalkapallomaajoukkueessa on kyllä pelannut yksi oikea huuhkaja: ex-kapteeni Sami Hyypiä. Suomen kielen länsimurteissa huuhkaja tunnetaan myös nimellä hyypiä. Hyypiän palvelukset suomalaiselle jalkapalloilulle ovat olleet merkittäviä, mutta muun pöllöpelleilyn A-maajoukkueen liepeillä voisi lopettaa.

Lue myös:

    Uusimmat