Husin erikoislääkäri hämmästelee: Elokuussa testattu lähes 15 000 lasta, vain viidellä korona – "Eivät juurikaan sitä tautia jostakin tuntemattomasta syystä tartuta"

8 000 koronatartunnan raja rikki – HUS kertoo viimeisimmät tiedot Suomen epidemiatilanteesta 32:38
Tässä on viimeisin koronaviruksen tilannekuva HUS-alueella.

Lapsia on testattu koronan varalta valtavia määriä tässä kuussa HUS-alueella. Vain viisi on kantanut virusta.

Lastenklinikalla työskentelevä infektiotautien erikoislääkäri Harri Saxen pitää THL:n muuttunutta linjausta lasten koronatestaamisesta järkevänä. Syy on selvä: Vain harva lapsi sairastuu koronavirukseen ja tartuttaa sitä eteenpäin.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri piti tänään iltapäivällä tiedotustilaisuuden koronavirustilanteesta alueella. Uusimaa on ollut pahimmin koronaviruksesta kärsinyt maakunta, eikä tilanne tunnu muuttuneen nyt syksyn koittaessakaan.

Kenties hätkähdyttävin infossa kerrottu uutinen oli lapsilla tehtyjen testausmäärien suhde paljastuneisiin koronavirustapauksiin. Samalla kun testausmäärät ovat räjähtäneet, on varmistuneita tautitapauksia lapsilla vain muutama.

Elokuussa on alle 14-vuotiaille lapsille tehty jo noin 14 500 testiä. Vain viisi testattua on tuona aikana antanut positiivisen näytteen.

THL:n linjanmuutos tervetullut

Kasvaneiden testausmäärien taustalla on THL:n aiemmin antama ohjeistus, jonka mukaan lapset tulisi testata hyvinkin matalalla kynnyksellä. Eilen tähän linjaan saatiin virallinen muutos, kun THL tiedotti muuttuvista käytännöistä.

Saxen pitää eilen tullutta muutosta tervetulleena. Hänen mukaansa testauskapasiteetti ei yksinkertaisesti muuten riitä.

Koronatestiin pääsemistä joutuu HUS-alueella tällä hetkellä odottamaan 1-2 vuorokautta. Testitulosta joutuu odottamaan 2-4 päivää lisää.

Lapset eivät juurikaan tartuta

Tartunnoista puhuttaessa aiemmin arveltiin että kuten influenssassakin, niin koronassakin päiväkodit olisivat tartuntamoottoreita pikkulasten kohdalla.

– Näyttää kuitenkin siltä, että lapset eivät juurikaan sitä tautia jostakin tuntemattomasta syystä tartuta, sanoo Sax.

– Kun katsotaan, mistä lapset sitten ovat saaneet tartunnan, niin lähes kaikissa tapauksissa tartunta on tullut aikuisilta. Siellä päiväkodissa se korona tuskin kauhean helposti tarttuu lapsesta toiseen tai lapsesta henkilökuntaan.

Koronaan ei ole Suomessa kuollut toistaiseksi yhtään alle 20-vuotiasta ihmistä.

Lue myös:

    Uusimmat