HUS päätti aloittaa kaikkien aikojen säästökuurin

Helsingin ja Uudenmaan sairaahoitopiirin budjetti on vaarassa ylittyä reilusti, ja HUS on päättänyt aloittaa kaikkien aikojen vyönkiristyskuurin.

Osastoja suljetaan loppuvuonna ennätysmäärä, ja varsinkin kirurgian ja psykiatrian jonojen pelätään venyvän.
HUS-yhtymän johto myöntää, että jatkossa tarvitaan tiukempaa taloudenpitoa, jotta vastaavilta matokuureilta vältyttäisiin.

- Kaikki tällanen lasten pikkukirurgia loppuu - tyrät ja siihen verrattava. Me pyrimme säilyttämään päiväkirurgiassa yhden päivän sellasia tutkimustoimenpiteitä varten, joilla seulotaan vakavampia sairauksia,
lastenkirurgian vastuualueen ylilääkäri Harry Lindahl lasten ja nuorten sairaalasta kertoo.

Päiväkirurginen osasto on vain yksi monista. Sairaanhoitopiirin hallitus hyväksyi aamulla säästölistan, jolle ei historiasta löydy vertaista.

Vuodeosastoja suljetaan lähes kaikilla erikoisaloilla pariksi-kolmeksi kuukaudeksi. Eniten näyttävät kärsivän kirurgian ja psykiatrian potilaat - ja erityisesti lapset.

Lastenpsykiatrian avohoitokäyntejä vähennetään tuhannella, nuorisopsykiatrian avopuoli suljetaan joulukuun alussa päivystystä lukuun ottamatta kokonaan.

Vyön kiristys on seurausta siitä, että HUS-piirin miljardin euron budjetti oli ylittymässä lähes 30 miljoonalla eurolla. Johtaja myöntää, että rahankäytön tarkkuutta olisi 20 000 työntekijän HUSissa syytä parantaa.

40 000 ihmisen hoitojonon on arvioitu venyvän loppuvuoden sulkujen takia kymmenyksellä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat