Hurja tilasto talouden elpymisestä olikin väärä - Suomen Kuvalehti: Uusi järjestelmä sekoitti Verohallinnon
Verohallinnon siirtyminen uuteen tietojärjestelmään aiheutti katkoksen perinnässä, mikä näkyi tilastoissa virheellisenä talouden elpymisenä. Asiasta kertoo Suomen Kuvalehti.
Huhtikuun 19. päivänä julkaistun Tilastokeskuksen tiedotteen mukaan konkurssien määrä vähentyi vuoden alussa rajusti. Pudotus oli noin 36 prosenttia tammi–maaliskuussa.
Pudotus oli todella suuri, sillä Verohallinnosta haettujen konkurssien osalta pudotusta tapahtui 70 prosenttia verrattuna edellisvuoden vastaavaan aikaan.
Tilastojen taustalla ei ole tulos merkittävästä käänteestä taloudessa, vaan verohallinnon tietojärjestelmämuutoksesta. Verohallinto otti käyttöön uuden ohjelmiston perinnän ja yritysten oma-aloitteisesti maksettavien verojen osalta. Uuden ohjelmiston vuoksi perintätoimet katkaistiin viime syksynä.
Katkoksen aikana verottaja ei tehnyt konkurssihakemuksia eikä antanut konkurssiuhkaisia maksukehotuksia. Verottaja ei lähettänyt velkoja protestilistoille julkaistaviksi. Useat verovelkaiset yritykset kykenivät kerryttämään rästejään pidempään ilman verottajan kovisteluja.
Perintätoimet laitettiin uudelleen käyntiin helmikuussa. Verottaja joutui kuitenkin perääntymään, koska tiedot järjestelmissä olivat niin sekaisin.
Verohallinto myöntää, että ulosottoon meni myös virheellisiä tietoja ja jotkut yritykset ovat saaneet jopa virheellisiä maksuhäiriömerkintöjä järjestelmämuutoksen aikana.
– Kyllä näin on valitettavasti tapahtunut joissain tapauksissa, mutta Verohallinto on peruuttanut ne, Veronkantoyksikön apulaisjohtaja Simo Sildén kommentoi lehdelle.
– Havaitut virheet on korjattu, joten virheellisiä maksuhäiriö- tai verovelkarekisterimerkintöjä ei ole tiedossa. Jos virheellisiä tapauksia tulee esiin, ne korjataan, Sildén ilmoittaa lehden haastattelussa.
Uusimmat
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
23:14
Stoltenberg: Putin teki virheen aliarvioidessaan Ukrainaa ja Natoa – MTV seuraa sotaa
-
22:56
Alkoholin vaikutus ajokykyyn ei ole selvää kaikille – osalla kammottava virhekäsitys
-
22:53
Mika Tommola tutustui purjekoululaiva USCGC Eagleen – "Onko tämä laivan keula vai pyrstö"
-
22:03
Cristal Snow on ollut sinkkuna 19 vuotta: "Olen vuosi vuodelta sulkeutunut enemmän"
-
21:40
Oppilaat löysivät koulun ympäristöstä sodanaikaisen ammuksen Hangossa – Luokanopettaja Jessica: "Hän tuli iloisesti huutaen..."
-
21:39
Yhdysvaltojen ulkoministeri Blinken saapui Suomeen – tapaa perjantaina Haaviston ja Marinin
-
21:21
Keihäänheitossa kauden kotimainen kärkitulos – "Suuria mahdollisuuksia"
-
21:00
Ihanat siirtolapuutarhamökit – tässä on Suomen kaunein koti: Kesämökit -kauden seitsemäs finalisti
-
20:43
Venäjä vastasi Suomen noottiin tilien jäädytyksistä, Maarianhaminan konsulaattia ei olla sulkemassa – Haavisto: "Pitää kestää vähän merivettä"
-
20:17
Jokereiden iso päivä huipentui – fanien tempaus tuotti muhkean potin
-
20:13
"Syntymämerkki" alkoikin levitä yhdysvaltalaisnaisen kasvoilla – testit paljastivat, mikä se oikeasti oli
-
20:12
Esapekka Lapilta loistava avaustykittely Sardiniassa – Kalle Rovanperältä perusvarma suoritus
-
20:00
Pariisissa neuvotellaan sitovaa sopimusta ympäristön muovikuorman suitsimiseksi – muovijätteen määrän pelätään kolminkertaistuvan
-
19:35
Kylpyläosasto, 24 kylpyhuonetta ja jotakin suomalaisille rakasta – Jennifer Lopez ja Ben Affleck ostivat uuden miljoonakodin
-
19:33
Karhu seurasi pyöräilemässä ollutta Jounia – "Minä sille vähän käskytin"
-
19:26
Povaako Blinkenin Suomen-vierailu Bidenin tuloa? Tutkija: "Tyypillistä, sitä on nähty muidenkin maiden kohdalla"
-
19:01
Tee tämä kodin pikasiivous, kun aika on kortilla – Marttojen asiantuntija neuvoo: "Kannattaa huolehtia siitä, että..."
-
18:45
Emil Ruusuvuorelle kylmää kyytiä bulgarialaiskäsittelyssä – Heliövaara ja Glasspool jatkoon
-
Lataa lisää