Hurja tilanne uutenavuotena: Helsingin kaupunki järjesti virallisen ilotulituksen lapsille – katsoja sai kasvovamman!

Virallinen ilotulitus aiheutti vammoja katsojalle Helsingin Kansalaistorilla – ruutia lensi kasvoihin 2:30
MTV Uutiset Live kertoi tapahtuneesta.

Yksi katsoja sai kasvovamman Kansalaistorilla uudenvuodenaattona järjestetystä virallisesta lasten ilotulituksesta. 

Asiasta kertoo MTV Uutiset Livelle Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) silmäklinikan professori Tero Kivelä. Kivelän mukaan katsoja sai tuulen mukana kasvoilleen mahdollisesti ilotulituksesta syntyneitä roskia tai ruutia.

Kivelä sanoo, että vammat ovat lieviä, eivätkä aiheuta kyseiselle katsojalle pysyvää haittaa. Hänen mukaansa Kansalaistorin loukkaantunut katsoja on täysi-ikäinen.

Yhdelle pysyviä vaurioita

Hus:n silmäklinikalle tuotiin kaikkiaan kolme uudenvuoden melskeissä loukkaantunutta henkilöä. Kansalaistorilla loukkaantuneen lisäksi kaksi muutakin ovat täysi-ikäisiä.

Kaksi loukkaantunutta on pääkaupunkiseudulta, ja yksi Itä-Suomesta. Kansalaistorin lievän loukkaantumisen lisäksi yhden vamman arvio on edelleen kesken.

– Toisessa tapauksessa saattaa jäädä pysyvää verkkokalvovauriota ilotulitteen suorasta osumasta. Suojalaseja ei ollut käytössä, sanoo Tero Kivelä.

Kivelä ei usko, että Husin silmäklinikalle tuodaan tänään merkittäviä vaurioita saaneita potilaita. Lieviä vammoja saaneita saattaa tulla.

Lue myös:

    Uusimmat