Huolehdi auton turvavarusteista - navigaattorikin voi olla kohtalokas

Mitä uudempi auto, sitä turvallisempi se on käyttää. Auton pakollisten turvalaitteiden ja niiden kunnon lisäksi kuljettajan tulisi huomioida muun muassa navigaattorin oikeanlainen sijoittaminen.

Autojen turvalaitteet voidaan jakaa kahteen kategoriaan: aktiivisiin ja passiivisiin.

– Aktiiviset turvalaitteet pyrkivät estämään onnettomuuteen joutumisen, kun taas passiiviset turvalaitteet pyrkivät lieventämään onnettomuuden seurauksia. Toivottavaa siis olisi, ettei kuljettaja tarvitsisi passiivisia turvalaitteita koskaan, kertoo Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen.

Osa aktiivisista turvalaitteista, esimerkiksi ajovalot ja renkaat, ovat toiminnassa koko ajan. Osa taas kytkeytyy päälle vasta ajon aikana niitä tarvittaessa. Tällaisia ovat esimerkiksi ABS-jarrut ja ESC-ajonvakautusjärjestelmä. Turvalaitteiden aktivoituminen ajon aikana kertoo kuljettajan tekemästä ennakointivirheestä.

Nyrkkisääntönä voisi pitää, että uudempi auto on aina edeltäjäänsä turvallisempi, sillä ajoneuvotekniikka kehittyy nopeaa tahtia.

– Hyväksi havaitut turvalaitteet määrätään vähitellen myös pakollisiksi uusiin autoihin. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat ABS-jarrut ja ESC-ajonvakautusjärjestelmä, Vesalainen kertoo.

Turvavyö – auton tärkein turvavaruste

Passiivisista turvalaitteista pakollisia ovat turvavyöt. Turvavyöt standardi velvoitti asentamaan uusien henkilöautojen takaistuimille vuodesta 1981 lähtien. Turvavyö onkin yhä tutkimusten mukaan auton tärkein turvavaruste.

Turvavarusteet on pidettävä toimintakuntoisina, jos ne ovat olleet autossa uudesta saakka. Mikäli varusteen haluaa poistaa, on se mahdollista vain, jos Suomessa on myyty vastaavaa automallia ilman kyseistä turvavarustetta. Turvavarusteen poistaminen vaatii aina auton muutoskatsastuksen.

Myös renkaat ovat tärkeä turvavaruste. Vaikka laissa kesärenkaan minimiurasyvyydeksi määritellään 1,6 millimetriä, tulisi renkaat uusia, jos kulutuspintaa on jäljellä alle 4 millimetriä, Vesalainen sanoo. Urasyvyyksien lisäksi renkaiden ikä on myös tärkeä turvallisuustekijä, sillä vanhetessaan renkaiden kumi kovettuu.

Väärin sijoitettu navigaattori voi olla kohtalokas

– Turvalaitteiden toimintaa pidetään itsestäänselvyytenä. Kuljettajan ja matkustajan on kuitenkin tiedostettava, että turvalaitteiden oikea toiminta edellyttää tietynlaista toimintaa myös autossa matkustavilta.

Turvavyön tulisi kulkea kaulan läheltä eikä kainalon alta, ja sen lanneosa on syytä kiristää huolellisesti. Myös ajo- ja istuma-asentoihin tulisi kiinnittää huomiota, jotta esimerkiksi turvatyynyt toimivat oikein ja turvallisesti. Huono esimerkki matkustusasennosta on jalkojen pitäminen kojelaudalla, sillä törmäyksen sattuessa turvatyyny iskee jalat tuulilasin läpi.

– Vastaavasti turvatyynyn laukeamisalueelle asennettu navigaattori lentää onnettomuustilanteessa tappavalla nopeudella kohti matkustajia. Huomaa, että joissakin autoissa myös A-pilarin sisällä on turvatyyny, jolloin tuulilasin vasemmassa reunassa oleva navigaattori on sen laukeamisalueella.

Huomio valoihin ja lisälaitteisiin

Turvavöiden ja istuinasentojen lisäksi autoilijan tulisi kiinnittää myös huomiota auton valojen kuntoon, puhtauteen ja niiden toimintaperiaatteeseen. Rikkoontuneet polttimot on syytä vaihtaa viivyttelemättä uusiin. Kuljettajan on myös tiedostettava, missä asennossa valokatkaisijan on syytä olla, jotta myös takavalot palavat, Vesalainen muistuttaa.

Ei-pakollisten turvalaitteiden lisäksi uutta autoa hankkivan kannattaisi harkita ajoneuvoa, jonka varustelistalla ovat tehokkaat led- tai xenon-valot, kaista-avustin, katveavustin sekä kuljettajan vierystilan valvonta.

– Lisäksi erilaiset peruutustutkat, -kamerat ja pysäköintiavustimet helpottavat toimintaa pysäköintialueilla, joilla usein sattuu peltikolareita, Vesalainen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat