Humalainen mies ajoi poliisia pakoon Kajaanissa – päin punaista kaahanneen kuljettajan kyydissä kaksi matkustajaa

Poliisi sai kiinni humalassa ajaneen kajaanilaismiehen. Karkuun ajanutta rattijuoppoa epäillään muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kertoo Oulun poliisilaitos.

Poliisi piti puhallusratsiaa Kajaanissa perjantai-iltana. Poliisipartio päätti pysäyttää henkilöautolla liikkeellä olleen kuljettajan. Mies ei kuitenkaan poliisin pysäytysmerkistä perustanut. Sen sijaan hän painoi kaasua ja pakeni kovalla vauhdilla.

Pakomatkansa aikana mies ajoi kovaa ylinopeutta. Hän ei nopeusrajoitusten lisäksi välittänyt muistakaan liikennesäännöistä: kuljettaja kaahasi myös päin punaista takaa-ajon aikana.

Auton kyydissä oli kaksi matkustajaa

Kun poliisi sai autoa kuljettaneen miehen pysäyttämään ajoneuvonsa, kajaanilaismies puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävät lukemat. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Kahta henkilöä kuljettanutta miestä epäillään liikenneturvallisuuden törkeästä vaarantamisesta. Lisäksi miestä epäillään liikennerikkomuksesta, kun hän ei noudattanut poliisin antamaa pysähtymismerkkiä.

Lue myös:

    Uusimmat