Energian kallistuminen puhutti EU-johtajia huippukokouksessa Brysselissä tuntikaupalla torstai-iltana. Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan on ymmärrettävää, että energian hinta huolestuttaa EU-maissa.
Suomen kantana on kuitenkin ollut, että lyhyen aikavälin ratkaisut hintapiikkiin tulisi löytää ensisijaisesti kansallisin keinoin.
Energiakeskustelu on mutkikasta, koska EU-maiden välillä on paljon eroja, millä tavalla tuotettua energiaa ne käyttävät. Eroja on myös näkemyksissä siitä, mistä energian kallistuminen johtuu.
Uutistoimisto AFP:n mukaan Unkarin pääministeri Viktor Orban näki kokoukseen saapuessaan syypäänä EU:n kunnianhimoiset ilmastotavoitteet.
EU-komissio on todennut, että hintojen nousun takana ei ole ilmastopolitiikka, vaan energian kysynnän kasvu ja Euroopan riippuvuus fossiilisesta tuontienergiasta.
Marin ei tulkitse huippukokouksessa käytyä energiakeskustelua niin, että jäsenmaita olisi lipeämässä yhteisistä ilmastotoimista.
– Päin vastoin, me tulemme tarvitsemaan entistä vahvempaa siirtymää puhtaisiin vihreisiin energiantuotantomuotoihin, Marin sanoi ensimmäisen kokouspäivän jälkeen.
Pitkällä tähtäimellä EU:n tulisi Marinin mukaan olla nykyistä omavaraisempi energian suhteen. Lisäämällä uusiutuvan energian tuotantoa EU voisi vähentää riippuvuuttaan fossiilisesta tuontienergiasta.
Ei hätiköityjä johtopäätöksiä
Marin myös korosti, että energian hintojen nousun varjolla ei pidä tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä, jotka aiheuttaisivat EU:n päästökauppajärjestelmään häiriöitä, jotka vain entisestään pahentaisivat tilannetta.