Huijarit esiintyivät koronavirusmittaajina Helsingissä – yrittävät tunkeutua sisälle asuntoon
Helsingin Siltamäessä on paljastunut huijausyritys, jossa kaksi miestä ovat esiintyneet koronavirusmittaajina ja yrittäneet tällä verukkeella päästä asuntoon sisälle.
Siltamäkeläisen talon ovelle ilmestyi eilen kaksi miestä, jotka olivat omien sanojensa mukaan koronavirusmittaajia. Talossa asuu 90-vuotias nainen, mutta oven meni avaamaan vierailulla ollut tytär.
– Miehet kysyivät minulta, olenko käyttänyt lähikauppaamme. Vastasin myöntävästi, minkä jälkeen he kertoivat siellä olevan koronavirus, kertoo huijareille oven avannut nainen.
Huijarit halusivat tulla sisälle tekemään koronavirukseen liittyviä mittauksia. Naisella heräsi kuitenkin välittömästi epäilys huijauksesta, ja hän kysyi kaksikolta papereita.
– Miehet alkoivat sepittämään, että heidän tietonsa pystyy tarkistamaan www.koronavirus.fi-sivustolta ja heidän paperit ovat toisaalla olevalla kollegalla, kertoo nainen.
Nainen sanoi miehille tarkistavansa asian. Hän sulki oven ja lähti tarkistamaan asiaa, jonka aikana miehet olivat poistuneet paikalta. Talossa oli naisen koira, joka reagoi voimakkaasti haukkuen miehille.
Tekijät ovat luultavimmin tarkkailleet kohdetta
Nainen kertoi MTV Uutisille, että miehet eivät missään vaiheessa vakuuttaneet häntä. Hän on onnellinen, että oli paikan päällä, sillä epäilee teon kohteena olleen hänen äitinsä.
– He tulivat koputtamaan takaovelle, jos yleensä kuljemme sisälle. Luulen heidän seuranneen äitini liikkeitä, kauhistelee nainen.
Miehet olivat pukeutuneet siististi.
Nainen aikoo tehdä asiasta rikosilmoituksen.
Poliisi varoittaa, että koronahuijauksia voi ilmetä eri muodoissa. Viranomaiset eivät tarjoa palveluita, joissa asuntoa voitaisiin tarkastaa tai suojata koronan varalta.
Poliisin mukaan tyypillisesti tämän kaltaisten rikosten kohteena ovat ikäihmiset. Poliisi kannustaakin läheisiä muistuttamaan ikääntyneitä sukulaisiaan olemaan valppaina.
Uusimmat
-
11:15
Päivä näyttää rauhalliselta itärajalla – kansainvälistä mediaa saapumassa Raja-Jooseppiin
-
11:15
Yleinen terveysongelma moninkertaistaa alkoholin haitat – "Erittäin haitallinen yhdistelmä"
-
10:52
Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen saavat kansanjuhlan Jyväskylään
-
10:52
Suomalaispelaaja ällistytti NHL:ssä – ihmesuorituksen jälkeinen kommentti hämmensi valmentajan: "Eihän tuolle voi kuin nauraa"
-
10:44
Ydintalvi marraskuussa hämmentää meteorologiakin – lähipäivien ennusteessa "postikorttimaisema"
-
10:30
Teollisuusliiton Riku Aalto vetoaa SAK:n yhtenäisyyden puolesta: "Jos riitelemme keskenämme, voimme yhtä hyvin luovuttaa"
-
10:28
Viittä ihmistä epäillään törkeästä ihmiskaupasta marja-alalla – mahdollisia uhreja jopa yli 2 000
-
10:11
Kriisiseurassa kuohuu: Valmentajaruletin hinta kymmeniä miljoonia
-
10:10
Ilmastokokous on elintärkeä tarkastuspiste – ensimmäistä kertaa selviää, miten ilmastonmuutoksen hillintä on onnistunut
-
10:10
Krisse Salminen voitti TTK:n vuonna 2012 – julkaisi nostalgisen otoksen
-
10:06
Kymmenen kuollut jäätävissä myrskyissä Ukrainassa – MTV seuraa sotaa
-
10:00
Tennishuuma kasvaa MTV:llä – tähtipelaajien turnaukset tarjontaan pitkällä sopimuksella
-
09:59
Israelin ja Hamasin neuvotteluja välittävä Qatar toivoo aselevon jatkuvan pidempään – MTV seuraa sotaa
-
09:54
Yksittäisen potilaan arat tiedot tiirailun kohteena Pohjois-Pohjanmaalla – syynä silkka uteliaisuus
-
09:48
Tiina selätti sähköautoilijoiden talvisen ongelman yksinkertaisella kikalla: "Pääsisiköhän sitä autotehtaalle suunnitteluhommiin"
-
09:43
Etyjin puheenjohtajakiistaan löytymässä ratkaisu
-
09:12
Yli 90 prosenttia nuorista hoitajista harkitsee alanvaihtoa, kertoo Tehyn kysely
-
09:06
Ennätyksellinen kuumuus riivaa maapalloa – 70 000 ihmistä kokoontuu Arabiemiraatteihin pelastaakseen ihmiskunnan
-
09:00
Christoffer Strandberg tunnustaa tavan, jolla palaa säännöllisesti muistelemaan omaa TTK-matkaansa: "Se on absurdia"
-
08:55
Cristiano Ronaldolle vihellettiin rangaistuspotku – sitten supertähti teki jotain poikkeuksellista
-
Lataa lisää