Huawein älypuhelinmyynnissä huima romahdus? – Bloomberg: Yhtiö harkitsee jättävänsä uusia mallejaan kokonaan pois Euroopan markkinoilta
Kiinalainen teknologiajätti Huawei odottaa kansainvälisen älypuhelinmyyntinsä romahtavan jopa 40–60 prosentilla, kertovat uutistoimisto Bloombergin lähteet.
Yhtiö on viime aikoina joutunut hankalaan tilanteeseen muun muassa Yhdysvaltojen pakotteiden takia. Yhdysvallat on kieltänyt maansa yhtiöitä käymästä kauppaa Huawein kanssa turvallisuussyihin vedoten. Tämä saattaa vaikuttaa esimerkiksi Googlen Android-käyttöjärjestelmän päivityksiin ja sovelluksiin.
Bloombergin mukaan epävarmuus yhtiön ympärillä on jo vaikuttanut myös Euroopassa kauppojen halukkuuteen ostaa Huawein puhelimia varastoihinsa ja yhtiö pohtiikin, pitäisikö sen jättää uusia mallejaan kokonaan pois länsimaiden markkinoilta.
Huawei on noussut jo maailman toiseksi suurimmaksi älypuhelinvalmistajaksi ohittaen Applen. Suurin markkinaosuus on eteläkorealaisella Samsungilla.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää