HS: Viking Line harkitsee muuttoa Ruotsiin – taustalla tukileikkaukset

Viking Line pohtii vakavasti muuttoa Ruotsiin, jos hallitus leikkaa matkustaja-alustukea. Varustamokonsernin muuttoaikeista kertoo Helsingin Sanomat.

Hallitus on suunnitellut vähentävänsä valtion tukea matkustaja-aluksille 20 miljoonalla eurolla. Vähennyksestä yli puolet kohdistuisi Viking Lineen, sillä varustamolla on eniten matkustaja-aluksia Suomen lipun alla.

Viking Linen toimitusjohtaja Jan Hanses arvioi, että leikkaus heikentäisi yhtiön tulosta ja vaarantaisi työpaikat. Hänen mukaansa Viking Line todennäköisesti siirtyy Ruotsiin, jos Suomi vähentää tukeaan.

Matkustaja-alustuen leikkaus kuuluu hallituksen ehdollisiin lisätoimiin, joihin ryhdytään, jos yhteiskuntasopimusta ei synny.

Merimies-Unionin puheenjohtaja Simo Zitting muistuttaa Helsingin Sanomissa, että valtio on aiemmin luvannut olla puuttumatta kauppamerenkulun tukijärjestelmiin.

Suomi kasvoi alusten määrällä mitaten Ruotsia suuremmaksi merimahdiksi tänä keväänä.

Lue myös:

    Uusimmat