RKP:n Eva Biaudet tähtää EU-parlamenttiin

RKP:n kansanedustaja Eva Biaudet haluaa asettua ehdolle kesäkuun europarlamenttivaaleihin.

– Maailmassamme on suuria haasteita, jotka vaikuttavat tulevaisuuteemme. Euroopan parlamentti säätää lakeja, jotka vaikuttavat meihin kaikkiin, suurimmista maista pienimpiin kyliin. Tarvitsemme päätöksentekijöitä, joilla on kokemusta, intohimoa ja tietoa, jotta Euroopan parlamentti voi näyttää tietä kohti elinkelpoista EU:ta, Eeva Biaudet sanoo tiedotteessaan.

Biaudet, 62, on seitsemännen kauden kansanedustaja ja entinen vähemmistövaltuutettu. Hän oli puolueensa ehdokas vuoden 2012 presidentinvaaleissa.

Puolue päättää europarlamenttivaalien ehdokasasettelustaan myöhemmin. 

Halustaan asettua ehdolle on aiemmin kertonut Ahvenanmaan kansanedustaja Mats Löfström, joka on RKP:n eduskuntaryhmän jäsen.

Myös puheenjohtaja, opetusministeri Anna-Maja Henriksson on sanonut harkitsevansa ehdokkuutta ja luvannut kertoa päätöksestään tammikuun lopulla. 

RKP:n nykyinen europarlamentaarikko Nils Torvalds ei aio hakea jatkokautta.

Biaudet on suhtautunut kriittisesti RKP:n hallitusyhteistyöhön. 

Hän äänesti alkusyksyllä tyhjää, kun eduskunta äänesti rasismitiedonannon yhteydessä valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) ja elinkeinoministeri Wille Rydmanin (ps.) luottamuksesta.

 

Lue myös:

    Uusimmat