HS: Kansanedustaja Wille Rydman on käyttäytynyt ahdistavasti naisia kohtaan – Rydman kiistää väitteet

2:23
Kansanedustaja Wille Rydmanin väitetään käyttäytyneen epäasiallisesti nuoria naisia kohtaan – näin kokoomuksen johto kommentoi asiaa

Useat nuoret naiset kertovat Helsingin Sanomissa kokoomuksen kansanedustajan Wille Rydmanin, 36, ahdistavalta tuntuneesta käytöksestä.

Lehden mukaan Rydman näyttää toistuvasti hakeutuneen alaikäisten tyttöjen seuraan.

Useissa HS:n tekemissä haastatteluissa toistuu, että Rydman tarjosi runsaasti alkoholia ja kehotti juomaan. Osa naisista on ollut tapahtumahetkellä alaikäisiä. Muutama Rydmanin kotona käynyt haastateltava kuvaa Rydmanin käytöstä painostavaksi, kun he halusivatkin poistua paikalta.

Lehden mukaan kokoomuksen johto on ollut pitkään tietoinen Rydmania koskevista väitteistä.

Rydman: Musertavalla tavalla leimaava

Rydman kuvaa blogissaan juttua ja sen väitteitä järkyttäviksi. Hän kiistää väitteet ja sanoo, että tulee erittäin todennäköisesti tekemään rikosilmoituksen törkeästä kunnianloukkauksesta.

Pitkässä kirjoituksessaan hän käy yksityiskohtaisesti läpi jutun väitteitä.

– Artikkeli on myös niin musertavalla tavalla leimaava, että käytännössä en pysty korjaamaan sen väitteiden aiheuttamaa mainehaittaa, vaikka tekisin mitä, Rydman kirjoittaa.

HS:lle Rydman sanoo, että on joutunut "härskin mustamaalauksen" kohteeksi ja että sen taustalla on yksi tai kaksi naista.

HS:n mukaan yksikään nainen ei ole itse ollut toimitukseen tai poliisiin yhteydessä. Valtaosa kertomuksista oli kerrottu poliisille ennen HS:lle puhumista.

KRP selvitti Rymanin toimia 2017

Keskusrikospoliisi selvitti Rydmanin toimintaa vuonna 2020 sen jälkeen, kun 17-vuotias tyttö oli kertonut seksuaalisen kaltoinkohtelun uhreja auttavassa chat-palvelussa, että hänen puolueensa jäsen – nimeä ja puoluetta mainitsematta – olisi kymmenen vuoden ajan ahdistellut 14–17-vuotiaita.

Poliisi puhutti yhdeksää naista. Esiselvitys lopetettiin, ja poliisin mukaan mikään ilmi tullut teko ei ylittänyt tutkintakynnystä.

HS on haastatellut osaa poliisille puhuneista naisista sekä kolmea muuta naista. Kaksi naisista halusi esiintyä omalla nimellään.

MTV Uutiset tavoitti Rydmanin tänään tekstiviestillä. Hän ei kuitenkaan halunnut kommentoida tapausta blogitekstiään enempää.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja