HS-gallup: Suomalaisia painaa huoli valtion velan kasvamisesta – kolme neljästä on ainakin jonkin verran huolissaan

Onko valtion velka maksettava joskus pois? 9:05
Katso myös: Onko valtion velka maksettava joskus pois?

Suomalaisista kolme neljäsosaa on ainakin jonkin verran huolissaan siitä, että valtion velka kasvaa tänä vuonna merkittävästi. 

Asia selviää Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä.Lehden mukaan näkemykset seurasivat perinteisiä poliittisia jakolinjoja.

Kyselyssä selvitettiin myös, pitävätkö ihmiset lisävelan ottamista hyväksyttävänä koronaviruskriisin vaikutusten lievittämiseksi.

Yli puolet vastaajista ei pitänyt lisävelan ottamisesta, mutta näki, että hallituksen on pakko toimia näin.

Kyselyn toteutti Kantar TNS ja siihen osallistui hieman yli tuhat vastaajaa.

Tulosten virhemarginaali on koko aineiston tasolla kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lue myös:

    Uusimmat