HS: Autosaattue ajoi täysiä kohti suojatietä, joka oli täynnä väkeä, myös lapsia – ryntäsivät pois tieltä

Trumpin ja Putinin autosaattueet saapuvat 6:47

Helsingin Sanomat kertoo, että maanantaina Helsingin Mannerheimintiellä tapahtui vaaratilanne, kun poliisi ohjasi useita kymmeniä jalankulkijoita suojatielle, jonka jälkeen autosaattue ajoi täysillä näitä kohti.

Lehden mukaan poliisi oli sulkenut suojatien autosaattuetta varten. Autosaattue meni ohitse, jonka jälkeen poliisi ohjeisti, että tien saa ylittää, kun keltaisella vilkkuneet liikennevalot alkaisivat jälleen toimia.

Valo vaihtuikin vihreäksi, jolloin kymmenet ihmiset lähtivät ylittämään tietä molemmin puolin. Joukossa oli HS:n mukaan myös lapsia.

Yllättäen ilmeisesti Presidentinlinnalle matkalla ollut toinen autosaattue lähestyi ihmismassaa kovaa vauhtia pohjoisen suunnasta. Lehden mukaan autosaattue oli parinkymmenen metrin päässä, eikä sillä näyttänyt olevan aikomustakaan pysähtyä, vaikka suojatie oli täynnä ihmisiä.

Suojatiellä olleet ihmiset jäykistyivät HS:n mukaan hetkeksi saattueen johtoauton äänimerkistä, jonka jälkeen he ryntäsivät kumpaankin suuntaan pois tieltä.

Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa.

Lue myös:

    Uusimmat