Mainos

Porvoolaiset järkyttyneitä yön tapahtumista: Vahvasti aseistautuneet poliisit pysäyttivät auton – "En uskalla enää liikkua pimeällä"

5:25
Porvoon epäiltyjä vaaditaan vangittaviksi.

Kahta poliisia ammuttiin viime yönä Porvoossa Ölstensin teollisuusalueella Eestinmäellä. Alueella liikkunut silminnäkijä kuvailee, kuinka poliisit toimivat operaation aikana.

Porvoolaisnainen oli palaamassa miehensä kanssa Helsingistä kotiin vähän ennen kello yhtä yöllä, kun hälytysajoneuvo kaasutti heidän ohitseen Porvoon moottoritiellä. Pian poliisiautoja ilmestyi lisää, silminnäkijän arvion mukaan jopa parikymmentä.

– Ne menivät meistä heittämällä ohi. Me ajoimme nopeusrajoituksen mukaisesti 120 kilometriä tunnissa. Ne menivät todella kovaa vauhtia, silminnäkijä kuvailee.

Hän kertoo, että poliisi oli katkaissut Porvoosta Helsinkiin päin kulkevan liikenteen. Silminnäkijän matka jatkui Näsin kautta Tolkkistentielle, jossa poliisit pysäyttivät auton ensimmäisen kerran.

Poliisi halusi vilkaista, minkä näköistä väkeä autossa on

– Poliisit olivat suojavarusteissa ja aseistettuja. Heillä oli kypärät ja luotiliivit, silminnäkijä kertoo.

Tarkastus sujui nopeasti ja ilman kysymyksiä. Poliisi halusi silminnäkijän mukaan ainoastaan katsoa, minkä näköistä väkeä autossa on. Sitten poliisi käski heidän jatkaa matkaa.

Toisen kerran auto pysäytettiin vain vähän matkan päässä. Silloin poliisi ei sanonut mitään, vaan ohjasi auton kiertämään takaisin tielle toista reittiä. Tämän jälkeen matka jatkui ilman virkavaltaa.

– Tuntuu surulliselta, että poliisia vastaan hyökätään. On todella surkeaa, että ihmiset, jotka tekevät turvallisuustyötä loukkaantuvat työssään, silminnäkijä toteaa.

Paikallinen: Kova isku Porvoon maineelle

Keskusrikospoliisi tutkii Porvoon viimeöisiä ampumisia murhan yrityksinä. Epäiltyjä ei ole toistaiseksi saatu kiinni, ja aktiivinen tutkinta jatkuu. Vammoja saaneet poliisit on siirretty sairaalahoitoon.

– En uskalla enää liikkua pimeällä, niin kuin ennen vanhaan, kertoo mies, joka asuu muutaman kilometrin päässä tapahtumapaikasta.

Hän kertoo järkyttyneensä, kun sai kuulla tapahtuneesta aamu-uutisista. Riiheläinen uskoo, että ampumistapaus on kova isku paitsi Porvoon maineelle myös turvallisuuteen luottaville ihmisille.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja