Itä-Suomen hovioikeus pysytti pitkälti käräjäoikeuden tuomion jutussa, jossa kyse oli rikollisryhmä Cannonballin amfetamiinikaupasta Hämeenlinnan, Heinolan ja Janakkalan seuduilla. Rikokset tapahtuivat kesästä 2016 kesään 2017 ulottuvalla ajanjaksolla.
Oikeuden mukaan Cannonballin Heinolan-osastoon kuuluva jäsen luovutti 12 kiloa amfetamiinia Cannonballin Hämeenlinnan-osaston kokelasjäsenelle toukokuussa 2017. Sen jälkeen Cannonballin johtoon kuuluvat kaksikko järjesti ja johti huumeiden myymistä ja levittämistä edelleen.
Hovioikeus korotti johtokaksikkoon kuuluvan miehen tuomiota, mutta piti kaikkien muiden syytettyjen tuomiot samana kuin käräjäoikeus. Arttu Ilmari Heinonen, 37, oli Päijät-Hämeen käräjillä tuomittu kahdesta törkeästä huumausainerikoksesta kahdeksan vuoden ja kymmenen kuukauden vankeusrangaistukseen. Hovi korotti rangaistuksen kymmeneksi vuodeksi.
– Heinosella on käräjäoikeuden tuomiosta ja hovioikeuden tuomiosta edellä eri kohdissa ilmenevällä tavalla ollut keskeinen rooli CMC:ssä (Cannonball) sen Heinolan, Hämeenlinnan ja Turun kerhoissa tehtyjen rikosten suunnittelussa ja niiden toimeenpanon valvonnassa. Heinosella on ollut käskyvaltaa eri kerhojen jäseniin nähden, hovioikeuden tuomiossa todetaan.
Viimeaikaisessa oikeuskäytännössä on hovin mukaan korostettu huumerikoksiin osallistuvien ihmisten roolia rangaistusta määrätessä. Tähän nähden Heinosen aiempi rangaistus oli hovin mukaan liian alhainen.
Heinosen lisäksi muita cannonballilaisia tuomittiin useiden vuosien vankeusrangaistuksiin. Lisäksi jutussa jaettiin lyhyempiä vankeustuomioita, ehdollisia tuomioita ja sakkoja erilaisista huumausaine-, väkivalta- ja aserikoksista.
