HJK:n seurajohto ja pelaajisto vakuuttivat kuin yhdestä suusta, että hopea maistui kuin voitolta. Klubi saavutti jalkapalloliigassa kakkostilan lyömällä mestaruuden varmistaneen MyPan päätöskierroksella lauantaina 1-0.
- Tämä on tavallaan kuin mestaruus meille. Parempaa meillä ei ollut tavoiteltavissa loppuvaiheessa liigassa, HJK:n päävalmentaja Keith Armstrong kuvasi.
Armstrong on voittanut valmentajana liigan mestaruuden kaikkiaan viisi kertaa. Hopea oli hänelle ensimmäinen valmentajan uralla.
Alkukaudesta HJK laskettiin yhdeksi suurimmista mestarisuosikeista. Klubi jyräsi erehtymättä pisteitä tililleen, sillä se koki ensimmäisen tappionsa vasta ottelussa numero 18, kun vastassa oli Tampere United.
- Kieltämättä alussa meni aivan upeasti. Sitten keskuspuolustuksemme meni kokonaan uusiksi, Joakim Jensen myytiin Ruotsiin ja välittömästi Markus Halsti loukkaantui.
- Siinä oli tietenkin mukana epäonneakin. Mutta jatkossa nämä pelaajamyynnit ja hankinnat pitää suunnitella paremmin. Niin, että korvaava pelaaja on heti valmiina ilman etsimisiä, Armstrong ruoti.
HJK hävisi liigakaudella ainoastaan neljä ottelua. Ratkaisevaksi mestaruuden kannalta sattui tappiosuma alkusyksystä. Klubi koki tappion otteluissa numero 18 TamU:lle, 20:nnessä KooTeePeelle ja 21:nnessä Hakalle.
- Hyvä maku tästä jäi suuhun silti. Meillä oli nuori joukkue koossa ensimmäistä vuotta, Armstrong summasi.
