Mainos

Hollywood-tähti näytteli exänsä kanssa – nykyinen kumppani ei ollut innoissaan

1:53

Amanda Seyfried paljastaa olevansa tyytyväinen siihen, että hänen aviomiehensä on välillä hieman mustasukkainen.

VIDEO: Tapasimme Mamma Mia! -elokuvan tekijät Tukholmassa – "Kolmannesta osasta puhutaan"

Mamma Mia! -elokuvan tähti Amanda Seyfried paljasti hiljattain, että hänen aviomiehensä Thomas Sadoski suhtautui pienellä varauksella siihen, että näyttelijätär työskenteli entisen poikaystävänsä kanssa elokuvan jatko-osassa.

Mamma Mia! -elokuvassa Seyfriedin puolisoa näyttelee englantilainen Dominic Cooper, jonka kanssa Seyfried seurusteli oikeassakin elämässä kolmen vuoden ajan. 

– Luulen, että hänellä on samanlaisia tuntemuksia asiasta, kuin minulla olisi, jos hän viettäisi aikaa takavuosien tyttöystävänsä kanssa. Luulen, että siinä ajattelee aina olevansa niin rakastunut siihen ihmiseen, että tuon toisen on myös oltava rakastunut häneen. 

Cooper ja Seyfried näyttelivät ensimmäisen kerran Mamma Mia! -elokuvan pariskuntaa vuonna 2008 ja he palaavat rooliensa kera valkokankaille elokuvan Mamma Mia! Here We Go Again -jatko-osan merkeissä.

Seyfried kertoo, ettei Cooper ole kuitenkaan rakastunut häneen tai päinvastoin. Hän kertoo olevansa tyytyväinen siihen, että hänen aviomiehensä on hieman mustasukkainen sen sijaan, ettei asiassa olisi minkäänlaista ongelmaa. 

– Hän on ollut mahtava. Hän on ollut erittäin kannustava ja hän rakastaa tätä elokuvaa, ja hän sekä Dominic tulivat erittäin hyvin toimeen kun kuvasimme. 

32-vuotias Seyfried ja 42-vuotias Sadoski tapasivat vuonna 2015 työskennellessään samassa näytelmässä. Tuohon aikaan Seyfried seurusteli näyttelijä Justin Longin kanssa ja Sadoski oli naimisissa Kimberly Hopen kanssa. 

– Olimme kumpikin huonoissa parisuhteissa... Hän ei koskaan flirttaillut, ei koskaan ollut epäkunnioittava vaimoaan kohtaan. Se oli yksi syy lisää, miksi ajattelin myöhemmin, että voisin mennä naimisiin hänen kanssaan. 

Seyfried erosi poikaystävästään ja Sadoski ja hänen vaimonsa erosivat kahdeksan vuoden liiton jälkeen. Seyfried muistelee lämmöllä aikaa, jolloin pariskunta oli vapaa tapailemaan toisiaan.

– Se oli mahtavaa. Se tuntui terveelliseltä, vapauttavalta ja puhtaalta. Voimme kertoa tarinan ilman syyllisyyttä. 

Pariskunta meni maaliskussa 2017.

Lähde: Fox News

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.